Kuva: Mikko Kalavainen Maaliskuussa ensi-iltansa saava näytelmä Anne F., Mummi ja Minä käsittelee sukulaisuussuhteita ja läheisten ihmisten tuntemista. Tekijät toivovat dokumentaarisen näytelmän tuovan sukupolvia lähemmäs toisiaan.
Joensuun ylioppilasteatterin kevätkauden 2016 avaa Eveliina Rikkisen ohjaama ja käsikirjoittama Anne F., Mummi ja Minä, joka tulee ensi-iltaan 5. maaliskuuta. Kyseessä on dokumentaarinen, eri vuosikymmenten naisten kirjoittamiin päiväkirjoihin pohjautuva näytelmä.
”Näytelmä kertoo sukupolvien kohtaamisesta, ja siitä, kuinka paljon voimme tietää läheisistä ihmisistä, ja kuinka tarpeellista se loppujen lopuksi on”, Rikkinen, 24, kertoo.
”Näytelmän pohjana on autenttinen päiväkirja-aineisto, mutta osa kohtauksista on dramatisoitu.”
Näytelmä poikkeaa ylioppilasteatterin perinteisestä kuvastosta sen dokumentaarisuuden takia.
”Ainakaan tietääkseni tällaista näytelmää ei viime vuosina ole tehty. Lisäksi näyttelijät esittävät monia eri rooleja ja roolihahmoilla on monia eri näyttelijöitä. Naiset esittävät miehiä ja miehet naisia, mikä on ollut yksi haasteista”, Rikkinen kuvailee.
Rikkinen kiittelee syksystä asti työskennelleen työryhmän yhteishenkeä.
”Aloitimme harjoittelun syksyllä prosessidraaman parissa, jolloin tutkimme eri hahmoja ja yritimme päästä niihin sisälle. Joulun jälkeen tein käsikirjoituksen ja nyt olemme tehneet töitä tiiviisti. Palkitsevaa on havaita eri puolia näyttelijöistä. Vaikka kaikkia väsyttää, harjoituksissa on positiivinen henki. Haastavaa on ollut tiivis tahti ja siitä aiheutuva stressi ja väsymys”, Rikkinen kertoo.
Anne Frank linkittyy tarinaan siten, että hahmolla on yhtäläisyyksiä sekä mummiin että tyttöön.
”Kaikki näytelmän nimihenkilöt ovat tai ovat olleet nuoria naisia, jotka kirjoittavat päiväkirjaa. Tyttö inspiroituu Anne Frankin päiväkirjasta, jonka löytää mumminsa kirjahyllystä. Mielenkiintoista on katsoa sekä Annen että mummin sielunmaailmaa”, Rikkinen kertoo.
Rikkisen oma suhde näytelmän aiheeseen on hyvin henkilökohtainen.
”Teema, eli suhde mummiin, on ollut elämässäni kymmenisen vuotta pinnalla, ja nyt tuntui että on oikea aika käsitellä sitä. Toisaalta suhde on myös taiteellinen. Tiedostan tällaista semidokumentaarista työtä tehdessä, että näyttelijät tekevät omia tulkintojaan. En ole hirveän tekstisitoutunut, monet kohtaukset ovat dramatisoituja. Näytelmä yhdistää historiallisen tapahtuman teatteritaiteelliseen visuaalisuuteen”, Rikkinen kertoo.
Näytelmä on Rikkisen mielestä ajankohtainen modernin eristäytymisen vuoksi.
”Ihmiset elävät helposti omia elämiään eivätkä tutustu toisiinsa. On surullinen fakta, että isoäidit kuolevat, etkä tiedä heistä juuri mitään. Tutustuminen vaatii tietoista panostamista. Näytelmä on suunnattu katsojalle, joka haluaa tuntea, ajatella ja pohtia omaa positiotaan esimerkiksi suvussaan.”
Sanoma, jonka Rikkinen toivoo näytelmän välittävän, on lohdullinen.
”Perusvire on rakkaus, hyväksyntä ja ehkä myös keskeneräisyyden hyväksyntä. Ei välttämättä haittaa, ettemme tiedä sukulaisistamme kaikkea. Jos jokin tunnejälki jää, se riittää. Loppukaneetti on se, kuinka vähän tiedämme ihmisistä, mutta onko sillä väliä, jos on ollut samassa tilassa ja rakastanut toisiaan.”
Rikkinen odottaa ensi-iltaa onnellisin mielin.
”On tässä jonkin verran tekemistä vielä. Jännittää, mitä itselle tärkeät ihmiset tulevat sanomaan näytelmästä.”
Mummia esittävä Laila Nieminen, 25, on samoilla linjoilla Rikkisen kanssa.
”Harvoin näytelmissä pureudutaan ihmissuhteisiin tällä tasolla, sillä nykyään tuntuu siltä, ettei vanhuksista olla kiinnostuneita, eivätkä lapsenlapset tunne isovanhempiaan. Toivottavasti näytelmä innostaa katsojia tutustumaan isovanhempiinsa ja päinvastoin.”
ANNE F., MUMMI JA MINÄ Ensi-ilta Kulttuurikahvila Laiturilla lauantaina 5.3. kello 19.00