Nostalgiatrippi vai keittiöpsykologiaa?
En erityisemmin tykännyt teineille suunnatusta kirjallisuudesta edes teini-ikäisenä, eikä innostus ole senkään jälkeen syttynyt. Tuija Lehtisen teos Sara@crazymail.com on oli siis minulle tuntematon ennen kuin Joensuun ylioppilasteatteri sovitti sen Sara-nimisenä näyttämölle Väen talolla. Selvää silti on, että nuoruuteen ja murrosikään kuuluu niin valtavasti lupausta ja uhkaa, että siitä energiasta kannattaa jalostaa asioita esitettäväksi. Mielenkiinnolla tätä siis lähti katsomaan.
Tarinassa Sara-niminen punkkarityttö joutuu hankaluuksiin jengiläisten kanssa ja hänen vanhempansa jemmaavat hänet säilöön omalaatuisten sukulaisten luo tuppukylään. Sieltä löytyy vaarallinen, mutta kiehtova poika Rauski (Eetu-Pekka Parkkinen) ja epätodennäköiseksi kaveriksi nörtähtävä runotyttö Mona Lisa (Anna Estola).
Näytelmästä ei ihan ensituntumalla saa selvää, miksi se on päätetty tehdä. Tiina Lampénin käsikirjoittama ja Lampénin ja Maija Eskelisen ohjaama Sara sekoittelee nostalgiatrippiä kolmeakymppiä hipoville teini-ikään kuuluvan itsensä etsinnän ja ulkopuolisuuden tunteiden ruotimisen kanssa kevyen keittiöpsykologisella otteella. Tässä hybridissä on ongelmansa. Kummallakaan ajatuslinjalla ei päästä kovin syvälle, koska toinen on huomoitava. Loppujen lopuksi kaksijakoisuudesta kärsivät molemmat. Nostalgiasta saavat käydä muutamat ysärirokkiklassikot ja löyhä sukellus esinettinatiivien tietokonekokemuksiin. Teinikipuilun ruotimiset puolestaan eivät pulpahda pintaan aidon tuntuisiksi ja niitä vielä etäännytetään nopeasti läpikäydyiksi takaumiksi. Kokonaistoteutus on sanalla sanoen maltillinen, eikä katsojaa erityisemmin haasteta tuntemaan.
Paikoitellen onneksi vilahtelee koskettavuuden läikähdyksiä. Asiaan voi vaikuttaa sekin, että kyseessä on Tiina Lampénin esikoisohjaus. Pakkaa on ehkä sekoittanut liika pohdinta siitä, millaiselta tällaisen näytelmän yleensä pitäisi näyttämöllä näyttää ja kuulostaa. Oma visio pilkistelee alta liian harvakseltaan ja se on hirvittävän harmillista, koska niistä läikähdyksistä päättelen, että se visio olisi kantanut.
Näyttelijöistä tilanteen olivat ensi-iltaan tultaessa parhaiten saaneet haltuun Urho Heinonen Jyrkinä, Maija Yrjölä Oilimaijana ja Anna Estola Mona Lisana. Etenkin Estolan olemus välitti aika ajoin todella upeasti roolihahmon viiltävää epävarmuutta ja syvää kaipausta. Laura Kortelainen Sarana oli vielä hiukan keskeneräinen, mutta kun hän saa roolin kunnolla haltuun, voi se olla jotain todella vaikuttavaa. Sara roolina on toki vaikea, kun tulkittavana on valtavia tunteita ja ne pitäisi saada näkyviin niin, että yrittää olla niitä silti näyttämättä. Parkkinen tekee työnsä varman tuntuisesti. Lopulta Rauski jää silti näytelmässä masentavasti pahan, mutta lopulta kiltin pojan karikatyyriksi. Näissä ongelmissa Rauskin ja Saran roolitöiden suhteen katsoisin enemmän ohjaajaa kuin itse näyttelijöitä.
Omituinen lisä näytelmässä on Netta Kivimäen esittämä rääväsuinen ja pahansisuinen mummo, joka jää lopulta lähes kokonaan irralliseksi koomiseksi elementiksi. Hämmentävyyttä lisää muisto Joensuun ylioppilasteatterin näytelmästä Operaatio Onnenkalu II: Maisterin varjossa, jossa Kivimäki esitti periaattessa samaa mummoa ja oli silloinkin yhtä irrallinen. Sarassa mummon ei kai olisi pitänyt olla tarinan ulkopuolinen pätkä stand up -komiikkaa?
Kirjojen sovittaminen näyttämölle on aina vaikeaa ja onnistuu harvoin. Pahin katkelmamaisuus ja läpijuoksun tuntu on onneksi Sarassa hienosti vältetty. En tiedä kuinka pinnalliseksi henkilöhahmot jäävät itse kirjassa, mutta ainakin ylioppilasteatterin tulkinnassa olisin kaivannut hieman syventämistä erityisesti Saran, Rauskin ja Mona Lisan kohdalla. Henkilöistä annettiin informaatiota, mutta heidän ymmärtämisekseen palikat jäivät silti hiukan vajavaisiksi.
Sarassa ovat perusasiat kunnossa. Sen katsoo mielellään ja katse pysyy näyttämöllä eikä karkaile kelloon. Hiomista olisi silti ollut vielä tehtävänä ja viestiä syvennettävänä. Toivottavasti Tiina Lampén jatkaa kirjoittamista ja ohjaamista ja seuraa näkemystään jääräpäisemmin, sillä tämän perusteella seuraavaa kannattaa odottaa.
Sara Väen talolla Joensuussa 10. huhtikuuta kello 19, Ylioppilasteatterifestivaaleilla Rovaniemellä Kulttuuritalo Wiljamissa 12. huhtikuuta sekä Pakkahuoneella Joensuussa 18., 19., 20., 23., 25. ja 26. huhtikuuta kello 19 (paitsi 20.4. kello 15).