Matka suomalais-venäläiseen sielunmaisemaan
Joensuun kaupunginteatteri lupaa venäläisen musiikin illan, jossa käsitellään rakkautta, kaipuuta ja surua. Tämän se myös toimittaa – mutta samalla, kuin varkain, paljon enemmän. Rakkaus on ihmeellinen maa koostuu noin kahdestakymmenestä venäläisestä laulusta, jotka esitetään venäjäksi tai suomeksi. Kappaleiden välillä kuullaan esittäjien kertomana heidän omakohtaisia kokemuksiaan venäläisen kulttuurin parista tai kertomuksia esitettävin kappaleiden historiasta. Yhtenäistä tarinaa ei siis ole, vaan kyseessä on ennemminkin konsertti tavallista paremmilla välispiikeillä, jolloin näyttelijöiden todellinen ammattitaito pääsee loistamaan. Kertomukset naurattavat, herkistävät ja vievät katsojan kulloisenkin kappaleen tunnelmaan.
Vaikka esiintyjillä ei ole varsinaisia rooleja, sellaiset kuitenkin pääsevät muodostumaan illan aikana. Lavalla nähdään viihdyttäjä (Petteri Rantatalo, kitara ja laulu), sydämellinen diiva (Minna Maaria Virtanen, laulu), oppipoika (Tuukka Jukola, kontrabasso) ja mestari (Arto Tarkkonen, harmonikka), joista jokainen kertoo oman tarinansa ja esittää omat laulunsa tyylilleen uskollisena. On mahdotonta sanoa, onko tämä kriitikon tulkitsema ”roolijako” suunniteltu vai kärjistyvätkö esiintyjien omat lavaluonteet, mutta lopputulos toimii ja tuo elävyyttä esitykseen.
Kappaleet ovat enimmäkseen tuttuja, myös suomeksi käännettyjä, mutta niihin tuodaan usein uusi näkökulma joko tarinalla tai muodostamalla muutamasta tutusta kappaleesta sikermä. Pakolliset kalinkat ovat tietysti mukana, ja juuri näihin yleisö eniten reagoikin. Huippukohdaksi nousee Kurjet, jonka taustoista kerrottu tarina koskettaa syvältä.
Soitannassa on pientä haparointia etenkin rytmiikan osalta, mutta se ei menoa haittaa; soittajat naureskelevat itsekin välillä pienille lipsahduksilleen. Pääsääntöisesti soitto on kuitenkin sujuvaa ja etenkin kontrabassoa näppäilevä Tuukka Jukola loistaa. Haitaria soittavan ja kappaleet sovittaneen Tarkkosen suoritus on myös erittäin onnistunut, mitä ammattimuusikolta sopiikin odottaa. Eniten esitys hajoaa, kun soittajat poistuvat oman pääinstrumenttinsa ääreltä. Onneksi suutari ei kuitenkaan pysy lestissään, sillä pienet säröt tuovat enneminkin jotain lisää kuin vievät pois. Esitys hengittää ja muistuttaa siitä, että nyt ei seurata ryppyotsaisina kamarimusiikkia.
Rakkaus on ihmeellinen maa tarjoilee kahden tunnin matkan suomalais-venäläiseen sielunmaisemaan, johon katsojan on helppo mennä esiintyjien johdattamana vaeltamaan.