Pelkistetty, tehokas tulkinta klassikosta
Joensuun kaupunginteatterin Suurella näyttämöllä sai 6. syyskuuta ensi-iltansa Nummisuutarit-kansanooppera. Musiikilla täytetty näytös tarjosi varsin perinteisen, mutta tehokkaan tulkinnan komediaklassikosta.
Näytelmän pelkistettyjen lavasteiden ja rekvisiittojen yhdistävänä teemana toimivat maan antimet. Ensin mainitut koostuvat puisista palkeista, lavoista sekä oksaisesta kattokoristeesta ja näyttelijöiden käsissä olevat esineet kivistä, kepeistä ja luusta. Materiaalivalinnat eivät varmastikaan ole sattumia tähän kotimaisella kansanluonteella leikittelevään näytelmään. Sen Aleksis Kiven kirjoittama tarinakaan ei ole monimutkainen. Kertomus Nummisuutareiden perheestä pyörii kahden veljeksen epäonnen ja luonteiden ympärillä. Rehellisen, mutta naiivin Eskon kosioretki ei saa odotettua täyttymystään vaan johtaa tappeluihin ja väärinkäsityksiin. Eskon hunsvottiveli Iivari taas antaa viinapirun viedä omat ja muiden rahat. Onneksi onni paistaa välillä lavan päällä roikkuvan risukasankin läpi ja komedialliset käänteet saavat onnellisen lopun.
Tarinaa suomalaisuudesta kuljettaa oopperalle ominaisesti musiikki. Kaj Chydeniuksen sovitukset ovat alkuperäistekstin sanonnoille varsin uskollisia. Ehkä tästä syystä sanat ja nuotit eivät aina solju luontevasti. Vastaavasti erityisesti alun laulukappaleista tulee mieleen säveltäjän maneerit, joita on kuultu muun muassa Agitpropin levytyksillä.
Jos näytelmä ei vaikuttaisi niin lämpimältä henkilöhahmojensa luonteenpiirteitä, kuten jääräpäisyyttä ja opportunismia, kohtaan, voisi kokonaisuudesta lähteä hakemaan kriittisiä sävyjä. Onneksi kaskut ja kauniimmat laulut, kuten Sini Siipolan tulkitsema Laulu oravasta, saavat pohdinnat ainakin ajoittain katoamaan. Edes näytelmän lopussa kuultava Porilaisten marssi, joka kajahtaa keskellä tunnetusti vasemmistoaatteisen säveltäjän tulkintaa teoksesta, jota käytettiin pitkään suomalaisen kansallisidentiteetin pönkittämiseen, ei jää kuin pieneksi häiriönuotiksi katsojan korvassa.
Vaikka useissa rooleissa nähdään vierailevia näyttelijöitä, kuten Siipola muun muassa Iivarina ja Laura Hänninen Eskona, näytelmän roolien määrää on karsittu alkuperäisteoksesta. Kokonaisuudessaankin sovitus Kiven näytelmästä on hyvässä mielessä varsin riisuttu. Tarpeettomien roolihahmojen lisäksi mennä ovat saaneet monet toistot ja ylimääräiset vuorosanat. Jäljelle ovat jääneet tarinan keskeiset elementit, lämmöllä kirjoitetut hahmot ja suomen kieleen leimansa jättäneet sanailut, joita laulut ja nykyaikaan vivahtavat tulkinnat elävöittävät.
Komedialle sopiva mitta on tärkeä tekijä viihtyvyyden kannalta ja tässä Nummisuutarit-kansanooppera onnistuu.