Miten te joensuulaiset sen oikein teette? Onko kaupunkinne markkinointikoneisto valjastanut teistä jokaisen käyttöönsä?
Kun tulin syyskuussa Joensuuhun ensimmäiselle opintojeni lähijaksolle, olin koko viikon ihan ihmeissäni. Ensimmäinen kohtaamani joensuulainen oli linja-autonkuljettaja. Hän selasi koko matkan ajan aikataulukirjaa ja yritti selvittää, millä pysäkillä minun kannattaa jäädä pois, että kävelymatka majapaikkaani olisi mahdollisimman lyhyt. Kun jäin pysäkiltä, hän hyppäsi bussista vielä perääni huitomaan, että tuolla se oikopolku on, sitä vaan eteenpäin niin löydät perille. Hyvä, ettei hän tarttunut kapsäkkiini ja kantanut sitä perille asti.
Ensimmäisenä opiskelupäivänä olin varautunut siihen, että saamme heti pitkän tehtävälistan palautuspäivämäärineen. Sen sijaan professorimme luki meille runon ja teimme erilaisia ryhmäytymisharjoituksia. Odotin koko ajan, milloin nämä viralliset alkuleikit loppuvat, lehtorien hymy hyytyy ja totuus tenttisumasta paljastuu. Naputin jalallani lattiaan ja mietin mielessäni, että kyllä vain, suomalaisten yliopistojen toiminnassa on tehostamisen varaa.
Rauhoituin, kun kävelin päivän päätteeksi Kerubiin ja sain bataattiranskalaisia suuhuni. En tiedä, oliko tarjoilija bussikuskin sisko, mutta taas se sama tapahtui. Minua palveltiin kuin olisin ollut paikan ainoa asiakas. Tulin taas jotenkin ihmeellisesti kohdatuksi ja huomioiduksi. Vaikka en tilannut talon kalleinta viiniä.
Sama meno jatkui koko viikon. Sain yliopiston kirjastossa elämäni hulvattomimman esittelykierroksen. Paikallisen elokuvateatterin pitäjät olivat onnistuneet houkuttelemaan paikalle Suomen ykkösrivin näyttelijöitä promoamaan uusinta elokuvaansa. Sointulassa pianisti Kemal tarjosi upeaa musiikkia ihan ilmaiseksi. Yliopiston kahvilassa työntekijä oli tehnyt aamupalaksi lämpöisiä voileipiä.
Mietin viikon jälkeen, miten te joensuulaiset sen oikein teette. Saatteko te jotain salaista provikkaa tekemisistänne? Vai onko se tuo teidän murteenne, joka jotenkin vaan luo hyvän fiiliksen?
Tulin siihen tulokseen, että te ette tarvitse kaupunkiinne Näsinneulaa ettekä Guggenheimiä saamaan kaupunkiinne turisteja tai hyvää meininkiä. Te olette itse wau-efekti, joka syntyy siitä, kun kohtaatte ihmiset aidosti ja olette läsnä lyhyissäkin kohtaamisissa.
Tajusin vasta jälkeenpäin, että tätä ne meidän lehtorimmekin yrittivät silloin ensimmäisinä päivinä opettaa meille tuleville opinto-ohjaajille. Sitä, että läsnäolo on kaiken perusta. Ilman sitä ei voi syntyä kohtaamista, saati hyvää keskustelua. Ja kun malttaa olla läsnä, ehtii myös ajatella.
Minulla on nyt Joensuun kampuksella takanani vasta kaksi lähijaksoa ja mielessäni on hautumassa jo kolme yritysideaa. Te olette sangen vaarallista seuraa, joensuulaiset.
Kirjoittaja on aikuisopiskelija, joka aloitti syyskuussa erilliset opinto-ohjaajan opinnot.