Joensuu kävi uhkailemaan opiskelijoita

JOENSUU – Opiskelija-asuntoyhtiö Joensuun Ellin toimitusjohtaja Jarmo Ojalainen ilmoitti Joensuun kaupungin lopettavan kaiken tukensa Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnalle. Uhkaus oli seurausta ylioppilaskunnan hallituksen päätöksestä olla myymättä Ellin viimeistä vapailla markkinoilla olevaa osaketta. Osake on Ojalaisen mukaan Ellille elintärkeä.
Taustalla muhivat Joensuun Ellin sekä Joensuun kaupungin vuokra-asuntoyhtiön Joensuun kotien yhteistyösuunnitelmat. Joensuun kotien isännöinti on tarkoitus ulkoistaa Ellille, mutta kaupungin kanta on, että se ei onnistu ilman kilpailutusta mikäli molemmat yhtiöt eivät ole sataprosenttisesti kaupungin omistuksessa. Muilta opiskelijajärjestöiltä kaupunki on jo haalinut osakkeet itselleen kaikessa hiljaisuudessa tuhannen euron kappale hintaan.

Ylioppilaskunnassa osake koetaan edunvalvonnallisesti tärkeänä.
”Meillä on sen myötä pääsy kaikkeen yhtiökokouksissa käsiteltyyn tietoon. Toisaalta mikä hyöty meille olisi luopua siitä osakkeesta? Kyllä se on ennemminkin niin, että me voimme paremmin valvoa opiskelijoiden etua, jos me olemme opiskelija-asuntoyhtiön osakkaina”, ylioppilaskunnan pääsihteeri Janne Mertanen kertoo.
Ojalaisen mukaan ylioppilaskunta ei tee yhdellä osakkeella mitään. Myös hän vetoaa opiskelijoiden edunvalvontaan. Mikäli kaupunki joutuu pakkolunastamaan osakkeen, lankeaa Ojalaisen mukaan oikeudenkäyntilasku väistämättä vuokranmaksajille.
”Uhkailua tai ei, mutta kerroin mielestäni ne faktat, että miten tämä etenee. Tavallaan on kaksi tietä, että myydään osake tuhannella eurolla tai sitten se lähtee lunastusmenettelyyn, joka on sitten se hitaampi, kalliimpi ja vaikeampi tie”, Ojalainen sanoo.
Oikeudenkäyntikulut saattavat nousta useisiin kymmeniin tuhansiin, Ojalaisen mukaan jopa satoihin tuhansiin euroihin.

Ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajan Marjo Turusen mukaan, hallitusta puolestaan arveluttavat huhut joiden mukaan Elli ja Joensuun kodit olisivat fuusioitumassa. Turusta epäilyttää voidaanko fuusion tullen enää taata opiskelijoille oma hintataso vuokrissa.
Ojalainen torppaa fuusiohuhut, mutta myöntää että aiheesta on keskustelu.
”Keskustelu on käyty läpi, mutta ei ole nähty mitään syytä, että taseita lähdettäisiin yhdistämään”, Ojalainen toteaa.
Toisaalta Ojalainen myöntää, että seuraavat vaalit voivat tuoda uudet tuulet omistajapolitiikkaan.
”Tässä vaiheessa se ei pidä kuitenkaan paikkaansa, ja jos joskus toteutuu, se on vuosien päästä”, Ojalainen kertoo.
Ylioppilaskunnan huolta lieventänee osin se, että opiskelija-asunnot on rakennettu Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen investointituilla. Tämä sitoo Ellin käyttämään asuntoja ainoastaan alkuperäiseen tarkoitukseen eli opiskelijoiden asuttamiseen. Myös Ara-lainalla tehtävät peruskorjaukset asettavat asunnolle niin ikään 42 vuoden rajoitukset.
”Kaupunki ei voi enää vetää tätä takaisin, koska yhtiöt ovat jo tehneet sopimukset. Toisaalta myös Joensuun kodeille palveluja tuottavassa yhtiössä on yt-neuvottelut käynnissä. Tämä on nyt pakko viedä maaliin asti keinolla millä hyvänsä. Ei tässä enää voi perääntyä. Tätä on selvitelty kaupungille yli kaksi vuotta”, Ojalainen kertoo.