Levy alkaa verkkaisesti kuin hautajaistilaisuus kirkkourkujen säestyksellä Pranjal Tiwarin kehottaessa baritoniäänellään pientä ihmistä heräämään levostaan. Alun itkuvirren vaihtuessa töksähtäen nopeampaan jyräysriffiin aletaan päästä kiinni siihen mikä Cardinal Wyrmin uutukaisessa on pielessä. Käytännössä koko levy kuulostaa siltä että se on tehty valmiiden lyriikoiden ehdoilla sen kummemmin näitä editoimatta tai miettimättä sovituksellisia kysymyksiä. Cast Away Soulsin kappaleissa on jatkuvasti läsnä tunne siitä, että laulajalla on hirveät määrät tekstuaalista sisältöä tulkittavana, mutta itse kappaleen musiikillinen ulottuvuus ei pääse tukemaan tätä teoksen lyyristä tilitystä. Kappaleista huokuu että ne ovat alistettu täydellisesti palvelemaan sanoitusten läpikäymistä eikä niinkään että sekä lyriikat että musiikki tukisivat tasavertaisesti toisiaan.
Cardinal Wyrmin riffi- ja sovituskynät ovat selkeästi jätetty penaaliin Cast Away Soulsia työstäessä. Pääsääntöisesti kaikki levyltä löytyvät riffit ovat lattealta kuulostavia jämäriffejä, joita kuunnellessa tulee miettineeksi, että onko kuullut tämän saman riffin jossain aiemmin ja että miksi joku haluaisi äänittää näin hengettömän riffin uudestaan.
Kappaleiden osien välille ei ole sävelletty minkäänlaisia orgaanisia siirtymiä ja riffit tuntuvat vain vaihtuvan impulsiivisesti ilman johdattelua tai ajatusta. Cast Away Soulsilla ei rakennu biisien sisällä missään vaiheessa kunnollista musiikillista draaman kaarta ja ainoa punainen lanka kuuntelijan seurattavaksi löytyy lähinnä lyriikoista. Kappaleiden sisällä keskinkertaiset riffit seuraavat toinen toistaan harkitsemattoman kuuloisesti. Kappale päättyy yleensä töksähtäen siinä vaiheessa, kun laulajalla ei ole enää lyriikoita laulettavaksi. Albumin hirveimpiin sovituksellisiin ratkaisuihin voidaan lukea Soul Devouring Fog –kappaleen alun taustalla kuuluva, ikuisuuksia kestävä sängynreunakitararevittely.
Kaikista huonoista ratkaisuista huolimatta levylle on myös päätynyt yksi erittäin onnistunut kappale. Lost Orison on albumin lyhimpiä kappaleita ja ehkä juuri siksikin se pysyy niin hyvin kasassa. Akustisen kitaran ja trumpetin säestämässä kappaleessa Cardinal Wyrm onnistuu ainoan kerran tasapainoittamaan lyyrisen ja musiikillisen ilmaisunsa. Kumpikin osapuoli täydentää toisiaan eikä musiikki tunnu olevan altavastaajana lyriikoille tai päinvastoin.
Cast Away Souls jättää kuulijalle mielikuvan hätäisesti kasaan kyhätystä valitusvirsien kokoelmasta, jonka epävireistä monotonisuutta ja lyyristä ulosantia yritetään rikkoa kokonaisuuteen huonosti istuvilla heppoisilla junttausriffeillä ja harkitsemattomilla sovitusratkaisuilla. Jos kaipaat syksyysi melankolista laahausta, suosittelen kaivamaan Warningin Watching from a Distancen naftaliinista ja kiertämään tämän levyn kaukaa.
Cast Away Souls ilmestyy 14. lokakuuta.