Kerouac kuvasi kirjoitustyyliään spontaaniksi proosaksi. Voidaan sanoa, että hän eli niin kuin kirjoitti. Turha mies Jack Duluoz seikkailee tiensä pikkukaupungin hiekkakentiltä Columbian yliopiston jalkapallojoukkueeseen, merimieheksi, murhajuttuun sotkeutuvaksi boheemiksi, päätyen lopulta huumeissa ja turmeluksessa kieriskelevän beat-liikkeen keskeiseksi jäseneksi. Kertoja on milloin Duluoz, milloin Kerouac, ja tarina onkin samanaikaisesti omaelämäkertaa ja mielikuvitusta, estetisoitua todellisuutta.
Romaanin alkupuoli on raskas ohuiden henkilöhahmojen, erilaisten jalkapallon strategioiden ja yksityiskohtaisten pelitapahtumien selostamisen vuoksi. Tapahtumilla, paikoilla ja henkilöillä on liian vähän yhteistä rajapintaa kertojan kanssa. Jack ei ole kiinni omissa kokemuksissaan, vaan katselee niitä kuin ohi kiitävän auton ikkunasta. Kertoja on kuin ajatuksissaan, huomaamattaan välinpitämätön.
Kirjan mielenkiintoisin osuus on jalkapalloilun jälkeinen aika, erityisesti tutustuminen kahteen tärkeään beat kirjailijaan, Will Hubbardiin (William Burroughs) ja Irwin Gardeniin (Allen Ginsberg). Jackista tulee osa beat-porukkaa, joka makoilee päivät kirjallisuutta lueskellen ja istuu illat epämääräisissä kapakoissa, epämääräisessä seurassa. Hubbard on vaikuttava hahmo jota Duluoz ihailee. Irwin Gardenista hän sen sijaan toteaa hiukan yllättäen, ettei erityisemmin pitänyt hänestä. Loppua kohden kirja alkaa yllättäen valloittaa. Jalkapallon potkimisen ja rauhattoman kuljeskelun sijaan, tarinasta löytyy dramaattisia aineksia. Jackin elämä joutuu pikkuhiljaa syöksykierteeseen benzedriinin ja maailmanlopun tunnelmien merkeissä. Kurjuus huipentuu, kun tuoliinsa nuokahtava isä kuolee pettyneenä jalkapallouran möhlineeseen poikaansa.
Kirja jäi viimeiseksi Kerouacin elinaikana. Tarinan lopussa hän pohdiskelee uraansa ja elämäänsä, jotka alkoivat tuolloin olla loppusuoralla. Hän näkee tehtävänsä kirjailijana olleen kokonaisen elämän tallentaminen, että jälkipolvet näkisivät mitä todella tapahtui ja mitä todella ajateltiin. Turha mies katsoo tehneensä elämässään kaiken mitä pitikin, mutta kokee epäonnistuneensa:
”Mikään ’sukupolvi’ ei ole ’uusi’. Sillä ’ei ole mitään uutta auringon alla’. ’Kaikki on turhuutta.’”