Some vei, kansa wikisi.
Vuosikymmen voi olla harmaahapselle lyhyt aika, mutta vauvan ja kymmenvuotiaan välille mahtuu paljon. Kasvukipuista löytämistä, sosialisaation painetta. Nykyajan teknologisessa kehityksessä yksi kymmenvuotinen voi muuttaa kaiken. Aikahyppy Kivisistä ja Sorasista suoraan avaruusaikaan ei välttämättä ole niin yliampuva vertauskuva, kuin televisiosukupolvien kasvatit saattavat luulla. Muutosta ei tule koskaan vähätellä. Tältä arvostelmalta lähtee Turun yliopiston digitaalisen kulttuurin tutkijoiden yhteistyöprojekti Sosiaalisen median lyhyt historia, joka nimensä mukaisesti selittää kuinka sosiaalinen media palveluineen on syntynyt, kehittynyt ja muuttunut. Tarkastelu alkaa vuodesta 2003 päättyen vuoteen 2012. Aikajanan alkuvuosina sosiaalisen median eli somen käsitteet eivät olleet vielä yleistyneet, joten aloitusvuotta 2003 voidaan pitää perusteltuna. Tekijät myöntävät rajanvetojen ongelmallisuuden, sillä verkkokulttuurien historialla ei ole yhteisesti hyväksyttyä alkupistettä. Somen läpimurto on kuitenkin tapahtunut tosiasia yhtenä aikamme vaikutusvaltaisimmista ilmiöistä. Teoksen jokainen luku käsittelee yhtä vuotta kerrallaan edeten kronologisesti nykyhetkeen. Mutkaton rakenteellinen ratkaisu palauttaa kehityskulut muistiimme ajoittamalla ilmiöt käänteineen tarkasti ja menneisyyteen suhteuttaen.
Yksinkertaista, eikö totta? Tekijät lupaavat analyyseille kolme näkökulmaa: teknologioiden ja palveluiden esittely, niiden käyttötavat sekä someen liittyvät julkiset keskustelut ja puhetavat eli diskurssit. Lupaukset pidetään, mutta ei aivan samalla tavoin kuin lukijan on annettu ymmärtää. Teoksen läpimittaiseksi perusongelmaksi muodostuu näkökulmien epäsuhta, joka on kohteliaastikin sanoen silmiinpistävä. Somepalvelut käyttötapoineen ovat koko ajan keskiössä, diskurssianalyyttinen pohdinta jää suppeimmillaan yksittäisten lauseiden tasolle. Lukija on yksin kysymystensä kanssa. Tunnettuihin teoreetikoihin viittaillaan, mutta heidän merkityksensä jää säännönmukaisesti pintapuoliseksi ja hämäräksi. Teos ei onnistu välittämään lukijalle kuvaa tekijöiden kokonaisnäkemyksestä, mikäli heillä sellainen on. Kyllästyttävimmillään tutkimus on kuin ylipitkä mainoslause verkkopalveluyrityksille. Somen kehityksessä kaikki vain tapahtuu, kuin Matti-elokuvan päähenkilölle, joka yhdessä kohtauksessa hyppää mäestä ja seuraavassa humalapäissään sillalta. Lukijan on opeteltava yhteenlasku omatoimisesti: kekseliäät yksilöt muuttavat virtuaalimaailmaa iskiessään palvelullaan johonkin syvästi inhimilliseen perustarpeeseen. Lopulta massat tuuppivat itse itsensä muutoksen airueeksi ja leipovat innovaattorit miljonääreiksi. Sitten uusi kulutusmuoto arkipäiväistyy ja kaikki alkaa alusta. Mikään ei riitä pysyvästi, koska kaikkeen kyllästytään ja kaikki totunnainen oletetaan pysyväksi.
Teoksen perusongelma kantaa ironisesti sen makeimman hedelmän. Tekijät ovat mahduttaneet historiikkinsa kansiin jotakuinkin kaiken, mitä maallikko somesta tietää, osaa ajatella tai kysyä. Tunnetuimmat palvelut saavat kavereikseen Bang with Friendsin, Hatebookin, Hotlistin, Orkutin, Suicide Machinen… Nettiaktiiveille peruskauraa, mutta passiiviselle enemmistölle tiedon runsaudessa on sulateltavaa. Onko tuollaisellekin viritykselle saatu mainostajia? Sosiaalisen median lyhyt historia on informatiivisuudessaan kiistämättömän taidokas raportti. Tyylillisesti teos ei erotu mainittavasti viestinnäntutkimuksen perusteoksista, mutta yllättää paikoin poiketessaan rutikuivasta yleissävystä. Viihdyttävyyttä on haettu pakonomaisen tuntuisesti sekä esimerkki- että sanavalinnoista. Kola – Olli, Hitler kuulee – videot ja Ihmisten puolue – ohjelma elävöittävät kokonaisuutta, niistäkin tosin onnistutaan kirjoittamaan hämmästyttävän puisevasti. Joissakin lauseissa paistaa huutomerkkimäinen jälkimuokkaus, varmaankin lukijaystävällisyyden nimissä. Kustannustoimittajan roolia ei tässä tapauksessa voi kadehtia. Mikäli tyyliseikkojen yhdenmukaistamisesta on vastannut joku tekijöistä, on häntä painanut tuskallinen moraalinen velvollisuus. Kuinka kertoa kollegoille, että kirjoittakaa paremmin, yrittäkää edes?
Sosiaalisen median lyhyt historia on korostetusti yleisteos, hyvässä ja pahassa. Analyyttisella tasolla sitä vaivaa särmättömyys, suoranainen hampaattomuus. Se olisi kaivannut anteeksipyytelemätöntä rohkeutta kysymyksenasetteluun, joka olisi myös pakottanut vastauksiin. Esimerkiksi verkkoyhteisöjen identiteettirakentelua olisi voitu pohtia toteamusta pidemmälle. Miksi poninhäntänörtit jäsentyvät ylpeästi suljetuille forumeilleen, vaikka eivät saisi tosielämässä seuraa kuin rahalla? Sosiologisia koulukuntia riittäisi, mutta apu ei ole kelvannut nimien pudottelua pidemmälle. Valinta on ollut oikea, mikäli tavoitteena on ollut persoonaton raportointi, kuten tiedottaminen nettisivujen avauspäivämääristä ja käyttäjämääristä. Sellaisessa teos on pienoinen aarrearkku. Näppärä some-tiedon Trivial Pursuit.
Jaakko Suominen, Sari Östman, Petri Saarikoski & Riikka Turtiainen: Sosiaalisen median lyhyt historia, Gaudeamus, 2013, s. 343.