Tehosekoitin, nuo Lahden remseät rokut, julkaisi 1990-luvun lopussa kerrassaan onnistuneet pitkäsoitot Köyhät syntiset, Varoittava esimerkki sekä likipitäen klassikkotasoisen, monipuolisuudellaan vakuuttaneen albumin Freak Out.
Yhtye laittoi pillit pussiin vuoden 2004 Ankkarockissa, mutta heitti vielä viime kesänä muutaman paluukeikan. Niistä narulle tarttui esiintyminen Tampereella. Livelevy Alive II starttaa kehiinkutsuvasti Mitch Ryder&Detroit Wheels-pastissilla Fiksu ja kypsä. Suurimmilla hiteillä on livelevyllä odotetusti vankka edustuksensa. Pääosin ne toimivat hyvin; ainoa selkeä pettymys on singalongiksi muuttunut Valonkantaja, joka itse biisinä lukeutuu Tehiksen tuotannon todellisiin jalokiviin.
Yllättävää levyllä on slovareiden toimivuus. Ei enempää blues, ei enempää down on yksi parhaista ja Kaukaisimmalle rannalle versioituu studio-ottoaan onnistuneemmin. Varoittava esimerkki-pitkäsoiton harvinaisemmalla albumiraidalla Elvari on mun faijani musisoi kiitettävän rönsyilevästi ja irtonaisesti musisoiva rockyhtye. Livealbumin ehdottominta nannaa edustavat kuitenkin lattarihenkinen Kaikki on mahdollista sekä psykedeliapala Lentää lentokoneetta.
Tehosekoittimen jäähyväislive tarjoaa varmasti runsaasti niille, jotka todistivat jonkin yhtyeen kesän 2009 esiintymisistä. Varsin paljon saavat kuitenkin myös ne, jotka kokivat Tehareiden rockräjähdyksen viimeksi vuonna 2004, tai vielä aikaisemmin. Vaikka yhtyeen viimeisin pitkäsoitto Rakkauden gangsterit ei ollut enää täysosuma, oli Tehis loppuun saakka kertakaikkisen toimiva livebändi.
Lepää rauhassa Tehosekoitin, muistosi elää kunnioitettuna todellisten rockdiggareiden ja retroilijoiden sydämissä.