Louhitalosta Enossa on muodostunut hyvin tiheä kulttuurin keskittymä ja Louhiteatterin esityksissä katsomot tuntuvat täyttyvän lähes aina. 
Tarinassa ensin autonkuljettaja Lauri (Erkki Laakkonen) ja sitten ravintolan hovimestari Ilona (Marja-Liisa Turunen) jää työttömäksi. Lauri on liian ylpeä turvautuakseen sosiaaliturvaan ja Ilona puolestaan luovuttaa sen suhteen pyörittyään aikansa kafkamaisen byrokratian pyörteissä. Lopulta ainoaksi keinoksi jää yrittää itse, vaikka sekään ei erityisen helppoa ole.
Esityksessä humoristisen jäyhä ja hiukan rähjäinen, mutta silti ilmeisesn sivistynyt kertoja (Juha Mikkola) toimii tulkkina yleisön ja roolihahmojen välillä. Tämä tasoilla kikkailu toimii yllättävän hyvin. Tärkein esitystä voiton puolelle kääntävä seikka on kuitenkin se, kuinka paljon ohjaaja Kirsikka Leino saa näyttelijöistä irti. Erityisen upeaa on Marja-Liisa Turusen ja Miia Keräsen herkkä ja hienovireinen työskentely näyttämöllä. Myös Laakkonen tekee vakuuttavaa jälkeä.
On mainittava myös orkesteri, joka soittaa tutut kappaleet hienosti. Laulaja Anna Lehtisen laulu on taidokasta, mutta äänestä kuuluu hienoinen ujous, joka ei ehkä ole tarkoituksellista, mutta toimii lopulta myös yllättävän hyvänä dramaturgisena elementtinä juuri siitä kuultavan epävarmuuden vuoksi. Se tukee sitä haurasta tunnelmaa, joka näytelmän esittämän yhteiskunnan epävarmassa ja armottomassa todellisuudessa on päällimmäisenä. Vain yhdessä ja toisiaan auttaen voidaan elämän olosuhteita parantaa, koska ei sitä kukaan muukaan tee, tuntuu viesti kuuluvan.
Joissakin siirtymissä olisi hiomista ja esityksen rytmi olisi paikoin kaivannut hiukan lisätyöstöä. Tiivistämisen varaakin olisi ollut siellä täällä. Kaikesta tästä huolimatta Louhiteatteri on onnistunut toteuttamaan esityksen todella hienosti. Hyvin vaikuttuneena sain ajella kotiin, enkä ihmettele lainkaan, että talo on ilmeisesti melkein aina täynnä kun Louhiteatteri tuo sinne näytelmän.