KUOPIO Itä-Suomen ylipiston ylioppilaskunnan edustajisto valitsi itselleen puheenjohtajan ja hallituksen viime viikonloppuna. Ylioppilaskunnan puheenjohtajaksi valittiin Noora Kettunen (Demariopiskelijat) Joensuusta ja hallituksen puheenjohtajaksi Paula Martikainen, (Puolueettomat) Savonlinnasta. Muut hallituksen jäsenet ovat Antti Saarelainen (Itä-Suomen vihreä vasemmisto), Juho Pulkka (Keskeiset), Emmi Alho (Itä-Suomen vihreä vasemmisto), Anu Arosanervo (Vihreä lista), Inka-Mari Helvilä (Itä-Suomen vihreä vasemmisto), Juho Malinen (Oikeat) ja Matias Vainio (Puolueettomat).
ISYY:n hallinnollinen valta on nyt määrällisesti Joensuussa. Edustajiston 39 jäsenestä vain 13 on Kuopiosta ja kolme Savonlinnasta. Uudessa kahdeksan hengen hallituksessa puolestaan istuu vain yksi kuopiolainen ja kaksi Savonlinnalaista.
Kuopiossa innostus hallitukseen oli poikkeuksellinen vähäinen. Ehdokkaita saatiin hädin tuskin haalittua kaksi. Joensuusta halukkaita oli puolesta reilusti. Kiistanalainen valitsematta jättäminen tehtiin, kun toinen kuopiolaistyrkyistä pudotettiin valinnoista.
Ehdolla ollut ulkomaalainen tutkinto-opiskelija Sarang Qazi toimii aktiivina Kuopiossa ESN KISA:ssa ja on ollut mukana aktiivisesti opiskelijapolitiikassa myös kotimaassaan Pakistanissa. Qazi olisi tuonut ISYY:n edunvalvontaa paitsi kuopiolaisnäkökulmaa myös ulkomaalaisten opiskelijoiden edustusta. UEF:n opiskelijoista 30 prosenttia on ulkomaalaisia.
Edustajisto kuitenkin päätti, että Qazia ei valita hallitukseen. Teemu Myllärinen (kok.) jätti pöytäkirjaan eriävän mielipiteen. Myllärisen mielestä kyseessä oli tietoinen syrjintä.
Tuore hallituksen puheenjohtaja näkee asian toisin.
”Minun hallitusneuvottelijani ovat kuulleet kaikkia, jotka ovat ilmoittaneet halukkuutensa hallituksen jäseneksi ja tehneet parhaan mahdollisen pohjan heistä”, Paula Martikainen kertoo.
Blogi-kirjoituksessaan Myllärinen sanoo, että kysyttäessä hänelle on kerrottu valitsematta jättämiseen vaikuttaneen hakijan asiantuntijuuden puute sekä kieli. Hakija ei puhu Suomea.
”Kerrottiin että koska kumpikaan hallituksen pj-ehdokkaista ei puhu tarpeeksi hyvää englantia, ei hallitus voisi käyttää englantia työkielenään arjessa”, Myllärinen kirjoittaa.
Martikainen kieltää väitteen.
”Ei sitä koettu ongelmalliseksi. Kaikki halukkaat on kuultu ja siltä pohjalta on tehty valinta”, Martikainen toistaa.
Martikaisen hallitusneuvottelijoina toimivat edellisen hallituksen puheenjohtaja Marjo Turunen sekä entinen hallituksen jäsen Katja Oinonen.
Martikainen ei näe myöskään oleellisena, että ISYY:n edunvalvonnalle on oleellista tasainen edustus hallintoelimissä kampuksittain. Hänen mielestään hallitus pystyy operoimaan kampuksella hyvin yhdellä edustajalla.
”Me pystymme toimimaan sillä yhdellä hallituksen jäsenellä siten, että me muut hallituksen jäsenet tukevat hänen toimintaansa Kuopiossa. Hallituksen jäsenet ovat kuitenkin kolmen kampuksen hallituksen jäseniä ja sitoutuneet toimimaan kaikilla.”
Martikainen oli jäsenenä edellisessä ISYY:n hallituksessa Marjo Turusen alaisuudessa. Turusen toimintatavat ovat pitkin hallituskautta aiheuttaneet osumia ja jännitteitä muun muassa ylioppilaskunnan henkilöstön kanssa. Martikainen lupaa kuitenkin vetävänsä mallista huolimatta omaa linjaa.
”Tottakai hyödynnetään kaikkien edellisten puheenjohtajien ammattitaito, mutta johdan omalla tavallani ja tyylilläni. Otan sen oman persoonallisuuden mukaan”, Martikainen lupaa.
Martikainen ajaa ISYY:tä vahvaksi toimijaksi suhteessa sidosryhmiin.
”Sidosryhmät ovat tärkeitä ja haluan, että ISYY näkyy ja kuuluu. Itäsuomalaisen opiskelijan asioista huolehditaan siten, että otetaan kampuskaupungit ja maakunnat mukaan ja ylioppilaskuntienliiton kautta tehdään jäsenaloitteita ja kannanottoja. Se on minulle tärkeä arvo puheenjohtajana ensi vuonna”, Martikainen tiivistää.
Edustajiston ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin farmasian opiskelija Väinö Vähämäki ja toiseksi varapuheenjohtajaksi kauppatieteiden opiskelija Olli-Pekka Sartanen.