KUOPIO – Kuopion musiikkikeskus muuttuu itämaiseksi toriksi, jonne piraattiorkesteriksi stailattu Kuopion kaupunginorkesteri saapuu esittämään musiikkia seikkailuelokuvista 16. syyskuuta kello 19. Klassisen musiikin ja korkeakulttuuriksi mielletyn popularisointi henkilöityy konsertissa Indiana Jonesiin, joka lienee ikonisin seikkailuelokuvien sankareista.
”Luvassa on musiikillinen löytöretki huimapäisen seikkailijan, Indiana Jonesin alias Atso Almilan jalanjälkiä seuraten. Suosituista seikkailuelokuvista kuten Indiana Jones – Raiders of the Lost Ark, Disneyn Aladdin, Erroll Flynnin Captain Blood ja Pirates of Caribbean tutuksi tullut musiikki kuljettaa maalla ja merellä, Arabian yössä ja aavikolla. Konsertissa kuullaan maineikkaiden elokuvamusiikin säveltäjien – mm. Alan Menken ja John Williams – musiikkia”, Musiikkikeskuksesta hehkutellaan.
Tunti ennen konsertin alkua Musiikkikeskuksessa on tarjolla tanssiryhmä Tahia Orientalin itämaista tanssia ja Taido-näytös. Luvassa on myös Merirosvojen taistelukoulu. Suomen ortodoksinen kirkkomuseo tutustuttaa seikkailijat kultauksen saloihin ja jokainen saa kullata itselleen pienen koriste-esineen viiden euron materiaalimaksua vastaan.
”Seikkailukonserttiin ja basaariin kannattaa pukeutua teeman mukaisesti, sillä parhaat asut palkitaan. Vaaraa ja mystisyyttä ilmeeseen voi hankkia kasvomaalauspisteestä.”
Konsertti on suunnattu kaikenikäisille.