Joensuun elokuvaperinteistä tärkeimpiin kuuluva Viscult-elokuvafestivaali osuu tällä kertaa, kuten usein aiemminkin erittäin ajankohtaiseen teemaan. Tämän vuoden teema Liikkeellä – On the Move herätti tavallistakin enemmän kiinnostusta kansainvälisesti. Järjestäjien mukaan festivaalille tarjottiin elokuvia enemmän kuin koskaan ennen – yli 180.
Tarjolla on paitsi kuvauksia erilaisista kulttuureista aina eteläaasialaisista alkuperäiskansoista kolumbiassa kuvattuun elokuvaan Wayuu-kansasta. Lisäksi pureudutaan konkreettisemmin poliittisiin teemoihin esimerkiksi Hanna Hovitien ihmiskauppaa käsittelevässä dokumentissa Miles to Go Before I Sleep.
Elokuvien lisäksi festarilla luennoivat esimerkiksi professori Harjant Gill Towsonin yliopistosta Yhdysvalloista ja Laura Assmuth Itä-Suomen yliopistosta. Lisäksi työpajoja ovat pitämässä dokumentaristit Jouko Aaltonen, Hanna Hovitie ja Noora Kuparinen.
Viscultin koko ohjelma on avoin kaikille ja maksuton.
Viscult-elokuvafestivaali Elokuvateatteri Tapiossa ja Joensuun tiedepuistolla 25.-28. lokakuuta.