Ihmisen ymmärtäjien nettilehti

Teksti: Pasi Huttunen
Kuvat: Gennady Kurushin
AntroBlogi on kerännyt tekijäjoukkoonsa ison joukon tutkijoita ja opiskelijoita.

Kukaan tuskin huomasi kaivata sitä, mutta on mahtava asia, että sellainen perustettiin. Aktiivisemman tiedottamisen itsestään hiljattain aloittanut AntroBlogi kuvailee itseään sosiaali- ja kulttuuriantropologien tiedettä popularisoivaksi verkkojulkaisuksi. Blogi kuvailee sivullaan ”Mitä antropologia on?” tieteenalaa kauniin havainnollisesti:
”Antropologia on ihmiselämän ymmärtämistä kaikissa muodoissaan.”
Päätoimittajina blogissa toimivat Suvi Jaakkola ja Ninnu Koskenalho.
”Olimme turhautuneita siihen, että äärimmäisen kiinnostava ja hyödyllinen tieteenalamme kärsii Suomessa tunnettavuuden puutteesta. Huomasimme jakavamme vision antropologisen verkkomedian perustamisesta. Inspiroiduimme niin, että päätimme ryhtyä toimeen”, Jaakkola ja Koskenalho sanovat. Yksi blogin tavoitteista on heidän mukaansa myös parantaa antropologien työllistymistä Suomessa.
Blogi julkaisee tekstejä, videoita ja podcasteja sekä kommentoi sosiaalisessa mediassa.
”Sivustolla vierailee keskimäärin 8000 henkeä kuukaudessa, ja suosituimmat artikkelit ovat tavoittaneet noin 13000 lukijaa”, päätoimittajat kertovat.
Jutuissaan AntroBlogi ruotii muun muassa sitä, kuinka kulttuuri tulee esiin oikeudenkäynneissä ja miten ruoan avulla ilmaistaan sosiaalisia identiteettejä. Sen lisäksi tutkitaan tapaa, jolla Perussuomalaiset kiistävät kritiikin yhteyksistä äärioikeistolaisiin liikkeisiin. Artikkelit löytyvät paitsi tekstimuodossa myös kuuunneltavina podcasteina.
AntroBlogi on perustettu vuonna 2015.