JOENSUU – Joensuun Tyytymättömien Tori järjestää näytöksen elokuvasta Huutoja Taivaalla – Gritos en el Cielo Wanhassa Jokelassa 15. maaliskuuta klo 19:00. Elokuva seuraa Espanjassa 15. toukokuuta keskusaukioiden valtauksista alkaneen, “Indignadoiksi” (vihaiset) ja 15M-liikkeeksi kutsutun kansanliikkeen, syntyä ja vaiheita Barcelonassa.
Suomalais-espanjalaisen LumiDocs-kollektiivin elokuva antaa mahdollisuuden kurkistaa median liikkeestä antaman kuvan taakse. Erityisesti Espanjassa aktivistit mustamaalattiin mellakoiviksi rietastelijoiksi.
Tapahtumien keskeltä tuleva kuvamateriaali kertoo toista kieltä, näyttäen torikokousten innostuksen, otteita kokousten keskusteluista ja mellakkapoliisien väkivallan (joista kuvaajakin saa osansa).
Huutoja Taivaalla ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan valtausliikkeiden ja suurprotestien levitessä ympäri maailman. Viimeisin esimerkki ovat Moskovan tuhansia keränneet protestit.
Elokuva toimii keskustelun avauksena, jonka jälkeen puitavana demokratian nykytila ja suoran kansalaisaktivismin tarve.
Joensuun Tyytymättömien Tori on muutaman aukioiden valtauksista innostuneen joensuulaisen joukko, joka tyytyy pakkasen pelottamana järjestämään elokuvailtoja sisätiloissa. Elokuvassa on suomenkielinen tekstitys
Elokuvan Internetsivut: http://www.lumination.fi/gritos/Gritos_suomeksi.html