Hurriganes: 10/80

Ganesin toiseksi kovin

Abban studioissa Ruotsissa äänitetty 10/80 merkitsi Hurriganesille uutta nousukautta myös levymyynnin osalta; Hot Wheelsin jälkeen yhtyeen pitkäsoitot eivät olleet menneet kaupaksi entiseen tapaan. Avausraita Made in Sweden oli tuttu jo Remun ja Albertin aikaisen Kalevalan ohjelmistosta. Iskevyyttä ja kaivattavaa popkoukkua on annosteltu etenkin Bye Bye Byen ja Cozyrown kaltaisiin tyylitajuisesti kevyempiin kappaleisiin. Bourbon Street on toki levyn suurin hittisiivu, mutta vielä paremmin toimii esimerkiksi Kinky Reggaen, Rocking Bellyn ja Down the Linen iskevä rokkaus. Muutama täytteenomaisempi raita, eli Skin and Bone ja Saigon Shakes heikentää kokonaisuutta, mutta niiden vastapainoksi tarjolla on Somebody Help Men svengaavuutta ja kuulaan päätösinstrumentaalin Just For Youn melodista upeutta.

Myös suoremmissa revityksissä, kuten Let’s Go Rocking Tonight sekä Red House on kaivattavaa ideaa. 80-luvun lopussa Albert Järvinen nosti 10/80:n suosikikseen Hurriganes-levyistä. Vaikkei albumilta kenties löydykään yleisesti keskeisimmäksi Hurriganes-pitkäsoitoksi kohotetulta Roadrunnerilta löytyvän It Ain’t What You Do:n kaltaista todellista täysosumaa, on se varsin vahva kokonaisuus. Kappaleet ovat valtaosaltaan tasaisen laadukkaita ja Albert loistaa lyhyen iskevissä sooloissaan. Oma osansa albumin onnistumiseen on varmasti myös Pave Maijasen mainiolla tuotannolla ja omalla musiikillisella panoksella kosketinsoittajana ja taustalaulajana. Ennen potkujaan Albert ehti treenata myös 10/80-albumin seuraajan, Fortissimo-lp:n kappaleita. Kyseiseltä pitkäsoitolta on poimittavissa muutamia todellisia helmiä, kuten Hot City, Oh Rack sekä Cool It Down. Arvausten varaan jää, millaiset näkemykset niistä olisi saatu aikaan Albertin kitaroimina. 10/80 tarjoaa 14 valtaosaltaan varsin tasokasta raitaa. Albumi sijoittuu varmaankin kolmen parhaan Hurriganes-pitkäsoiton joukkoon Roadrunnerin ja ehkäpä Crazy Daysin kanssa.

Albert Järvinen 25. lokakuuta 1950–24. maaliskuuta 1991.