Hullun ohjaajan kiero kuvaus rakkaudesta

Teksti: Reeta Kankaanpää

The Lobster (2016) Ohjaus: YORGOS LANTHIMOS Käsikirjoitus: LANTHIMOS, EFTHIMIS FILIPPOU Rooleissa: COLIN FARRELL, RACHEL WEISZ, LEA SEYDOUX, JOHN C. REILLY, OLIVIA COLMAN
The Lobster (2016) Ohjaus: YORGOS LANTHIMOS Käsikirjoitus: LANTHIMOS, EFTHIMIS FILIPPOU Rooleissa: COLIN FARRELL, RACHEL WEISZ, LEA SEYDOUX, JOHN C. REILLY, OLIVIA COLMAN
En ennestään tiennyt kreikkalaisen Yorgos Lanthimoksen teoksia mutta tämä ensimmäinen kokemus jää varmasti mieleen. ”Ohjaajan täytyy olla hullu”, totesi äitini elokuvasta kolmesti ja risti Lanthimoksen sekopäiseksi taiteilijaksi. The Lobster on kuvaus yhteiskunnasta, jossa sinkut laitetaan hotelliin, jossa heillä on 45 päivää aikaa pariutua tai heidät muutetaan toivomakseen eläimeksi. Pääosassa oleva Colin Farrell näyttelee Davidia, vasta eronnutta likinäköistä miestä, joka joutuu hotelliin, ja elokuva kertoo hänen kokemuksestaan hotellissa ja hotellin jälkeen.

Elokuvan voi ajatella provosoivan parisuhdenormatiivisuutta ja sen voi nähdä irvailevan romanttiselle rakkaudelle. Pariskunnat elävät yhdessä pelosta eivätkä rakkaudesta. Hädän hetkellä vain oma henki merkitsee, rakastettu saa kuolla. Elämä on taistelua ja parisuhde on looginen ratkaisu selvitä taistelusta yhteisvoimin, rakkaus on toissijaista. Taistelu menee kuitenkin vielä sekavammaksi, kun David sattuukin todella rakastumaan. Se on vielä vaarallisempaa kuin anarkistinen yksinäisyys.

The Lobster on oksettava, ahdistava, ärsyttävä ja kuitenkin kierolla tavalla kaunis elokuva. Kauneus piiloutuu hetkiin, jotka lipuvat kuin huomaamatta kaiken ahdistavuuden rinnalla. Musiikki riipii korvia, ja elokuvan huippuhetki on mielestäni ostoskeskuksessa, supermarketissa, keskiluokkaisen, tavallisen perheellisen ihmisen ostosparatiisissa, jossa voi tuntea elävänsä, kun ostaa arkisia tavaroita. Lanthimos tavoittaa marketissa jotakin hyvin surullista, paradoksaalista ja samalla kaunista nykyaikuisen arjen romantiikasta. Hirvittävä, kakova klassinen musiikki soi taustalla, kun ostamisen riemua kuvataan hidastetusti siinä saatanallisessa, harmaassa modernin yhteiskunnan pyhätössä.

Näyttelijätyö teoksessa on onnistunutta, vaikka katsoja ei saa henkilöistä juuri muuta irti kuin selkää kylmäävän pelon ja tyhjyyden tunteen. Lanthimoksen näyttelijäkaarti ei liikoja hymyile. Aloin nopeasti vihata monia roolihenkilöitä, ja se on jo saavutus elokuvalta.

Vihaan elokuvaa, koska se on niin helvetillisen melankolinen, ja koska se silti jäi kiehtomaan minua. Kaiken kaikkiaan ärsyttävä teos.