Tällä hetkellä 13 opiskelijaa majoittuu asuntopulan vuoksi hostelleissa ja hotelleissa. Majoitusasioita hoitavalle Jarno Pitkolle on tullut 43 kyselyä hätämajoituksesta ja 28 on varannut hätämajoituksen. Luvuissa ei ole mukana Karelia-ammattikorkeakoulun opiskelijoita, mutta Partiotalon retkeilymaja on pystynyt majoittamaan kodittomat ammattikorkeakouluopiskelijat.
”Kyselyitä on tullut vähemmän kuin viime vuonna ja samaan aikaan viime vuonna sekä Partiotalon retkeilymaja että Greenstar olivat täynnä. Nyt molemmissa on runsaasti tilaa”, Pitko kertoo.
Ylioppilaskunnan foorumin kautta on Pitkon mukaan löydetty löydetty sohva- ja huonevuokrapaikkoja ainakin 25 opiskelijalle. Vaihto-opiskelijoiden kohdalla ongelmaksi on muodostunut se, että Elli on tarjonnut heille kalustamattomia asuntoja. Lyhyen oleskelun takia vaihto-opisklelijan on hankala ryhtyä kalustamaan asuntoa.
Kyse on siitä, että kaikki Ellin asunnot olivat menneet jo elokuun alussa ja opiskelijoille ryhdyttiin tarjoamaan Joensuun kotien kalustamattomia asuntoja.
”Vaihto-opiskelijoiden majoittamisesta Joensuun kotien asuntoihin näyttää muodostuvan jokavuotinen operaatio ja mielestäni Ellin olisi syytä varata edes sänkyjä tuleville vaihto-opiskelijoille”, Pitko sanoo.
ISYY etsii kodittomille opiskelijoille tilapäisasuntoja. Majoitusmahdollisuudesta voi ilmoittaa ISYY:n verkkosivuilla, lähettämällä sähköpostia osoitteeseen housing[at]uef.fi tai ottamalla yhteyttä Pitkoon.