Kuopion kampuksen piha-alue täyttyi keskiviikkona 11. lokakuuta hellyydenkipeistä kaverikoirista ja opiskelijoiden ilonpurskahduksista, kun Esko, Hilma, Joiku, Hugo ja Ruusu saapuivat rapsutuksien kohteeksi.
Studentian pihalle saapuneet hännänheiluttajat olivat Pohjois-Savon Kennelpiirin kaverikoiria, jotka tarjosivat opiskelijoille stressinlievitystä Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY) järjestämässä Koira-miitissä.

Tapahtumaa järjestänyt ISYY:n koulutuspoliittinen vastaava Olli Auvinen oli saapunut itsekin paikalle paijailemaan koiria.
”Bongattiin idea Jyväskylän yliopistosta. Idea jäi muhimaan ja nyt osana hyvinvointiviikkoa haluttiin tällainen tapahtuma järjestää”, kertoo Auvinen.

Tapahtuman tarkoituksena oli tarjota opiskelijoille taukopaikka opiskelukiireiden keskelle. Miitissä oli mahdollista nauttia myös Amica-ravintolan tarjoamaa pullaa ja kahvia.
Kaverikoiratoiminta on Suomen Kennelliiton alaista vapaaehtoistoimintaa ja koirat tunnistaa oranssista huivista. Kaverikoirat ovat tavallisia kotikoiria, jotka pitävät silittelystä ja huomiosta. Ne vierailevat esimerkiksi vanhusten, kehitysvammaisten ja mielenterveyspotilaiden luona.
”Koirien tapaaminen aukaisee lukkoja. Jos ihmiset eivät muuten keskustele keskenään, niin koiria silittelemällä saadaan juttelua aikaiseksi, sekä mukavaa yhdessäoloa ja tekemistä”, kertoo Pohjois-Savon Kennelpiirin kaverikoiravastaava Pirjo Kärki, joka on tullut Koira-miittiin Hilma-koiransa kanssa.

Ympäristötiedettä opiskeleva Katri Karjalainen ja farmaseuttiopiskelija Siiri Lehtinen pitivät tempausta ihanana ideana.
”Pitää ottaa hyöty irti, kun tällainen tapahtuma on, eikä itsellä ole koiria”, toteavat tytöt yhteen ääneen.

Jos ISYY:n Olli Auviselta kysytään, järjestettäisiin Koira-miitti myös jatkossa.
”Vaikka joka viikko”, haaveilee Auvinen.