Henkilöstöjärjestöt: ”UEF liittyi henkilöstöjärjestöille vihamieliseen rintamaan”

KUOPIO Henkilöstöjärjestöjen mukaan Itä-Suomen yliopistossa tänään käynnistyneet Terveystieteiden tiedekunnan henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut ovat laittomat. Järjestöjen mielestä yliopisto pyrkii vaikeuttamaan henkilöstöjärjestöjen toimintaa sotkemalla henkilöstön valitsemien edustajien toimintaan.

Pääluottamusmiesten Kari Kotikummun (JHL), Antero Puhakan (JUKO) ja Juha Riepposen (YHL) mielestä yliopiston hallitus rikkoi hallintolakia kokouksessaan, jossa neuvottelujen aloittamisesta päätettiin. Hallitus totesi kokouksessa yhden hallituksen jäsenen esteelliseksi asiassa, koska tämä toimii myös henkilöstöyhdistyksen puheenjohtajana ja varapääluottamusmiehenä.

”Hallintolain mukaan monijäseninen toimielin voi toki päättää jäsenensä esteellisyydestä, mutta esteellisyyden toteamisen tulee tällöinkin perustua lakiin, ja nyt näin ei ole tapahtunut”, pääluottamusmiehet toteavat tiedotteessaan.

Asiasta on tehty hallintokantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle.

”Lyhyelläkin perehtymisellä yliopiston hallituksen esitysten valmistelijoiden olisi tullut huomata väitteensä pätemättömiksi”, tiedotteessa huomautetaan.

Hallituksen jäsenenä toiminut pääluottamusmies koettiin hallituksen kokouksessa avustus- ja edustusjääviksi.

”Samalla yhteisöjääviyden periaatteella, myös hallituksen jäsenet, jotka ovat laitoksen johtajia tai varajohtajia, olisi tullut todeta esteellisiksi”, tiedotteessa perustellaan.

Aalto-yliopisto irtisanoi jokin aika sitten luottamusmiehen ilman laissa edellytettäviä toimintatapoja. Tapahtumien välille vedetään yhtäläisyyksiä.

”Kun Itä-Suomen yliopistokin näyttää olevan haluton noudattamaan lakia, niin onko tämä oire yleisemmästäkin yliopistomaailmassa olevasta ilmapiirin kovenemisesta”, pääluottamusmiehet kysyvät tiedotteessaan.

Tiedotteen mukaan henkilöstön edustajat kokevat, että toimillaan Itä-Suomen yliopisto on liittynyt henkilöstöjärjestöille ja henkilöstön edustajille vihamieliseen rintamaan.

Hallituksen toimien takia työntekijäpuolella yhteistoimintaneuvottelujen ei katsota vielä alkaneen eli vaadittava kuuden viikon neuvotteluaika ei ole vielä käynnistynyt.