Ei genrepuritaaneille
Teflon Brothersistakin tuttu Heikki Kuula yllättää uudella kokopitkällään Heijastuksia täydelliseltä rundilta. Aiemmilta levyiltä tuttu tummanpuhuva lyriikka on yhä läsnä, mutta perinteisestä hip hop -musiikista on siirrytty jonkinasteiseen bluesin ja popin kanssa vuoroin flirttailevaan genrehybridiin. Henna Virkkusen keväistä slogania lainatakseni ”toiset tykkää, toiset ei”.
Levyn tuotannosta vastaavat Pianomies ja Jonas W. Karlsson ovat siirtäneet Kuulan tuotannon painopistettä samplevetoisista biiteistä sävelletympään meininkiin. Suomalaisille rock- ja iskelmäklassikoille tehdään silti kunniaa Kuulan lyyrisissä viittauksissa. Albumin lyriikka sijoittuu edelleen selkeästi Helsingin kaduille, ollen kuitenkin samaistuttavaa maantieteestä riippumatta.
Tämä levy muistetaan kertosäkeistään. Niiden osalta jäävät mieleen erityisesti nimikkokappaleen huuliharppu, lohdullinen Näin sen piti mennäkin sekä Reginan Iisa Pykärin tähdittämä Pilvellä. Levy aloitetaan huutosekoilubiisillä Helsinginkatu, josta siirrytään aiemmin julkaistujen hittibiisien Rataraadon ja Ekstaasinapin kautta ylistämään Gambinaa, miltei yhtä kauniisti kuin Rytmihäiriö sen tekisi. Levy päätetään samaistuttavalla vedolla Ystävii, jossa Kuula toteaa: ”kerran kauniisti konjakki korkataan, mut jo peijaisissa morkataan”.
Heijastuksia täydelliseltä rundilta edustaa siis eräänlaista aikuiseksi kasvanutta kapinalevyä, joka voi samanaikaisesti ongelmitta kelvata radiosoittoon ja viikon levyvalinnaksi kaupallisiin medioihin, mutta myös kertoa päihteiden käytöstä ja itsetuhoisuudesta koskettavin sanankääntein. Korostan että tämä on pelkästään oikein ja toivotan kaikenlaiselle genrepuritanismille antoisia eläkepäiviä 2000-luvun alun foorumien viestiarkistoihin. Albumia pidän Heikki Kuulan näköisenä virkistävänä ja ajatuksia herättävänä vetona, joka kasvaa täyteen arvoonsa vasta useammalla kuuntelukerralla.