JOENSUU – Joensuussa toimivan Cinemaren perusperiaatteena on hyvien ja tavallista harvinaisempien leffaelämysten tarjoaminen. Tärkeintä ovat hyvä meininki ja yhteisöllisyyden tunne yleisössä.
Cinemare järjestää normaalisti elokuvatapahtuman kahdesti vuodessa. Tänä vuonna päivämäärät ovat 25. huhtikuuta ja 7. marraskuuta. Perinteisesti paikkana on elokuvateatteri Tapio Joensuun keskustassa, mutta juhlan kunniaksi ja tavoista poiketen Cinemare valtaa kuluvana vuotena käyttöönsä tiloja myös muualta.
Peruskonsepti on kuitenkin vanha tuttu: tarjolla on vanhoja kulttielokuvia, jotka ainakaan pääosin eivät ole olleet Suomessa aikaisemmin levityksessä. 27. helmikuuta Cinemare teki invaasion myös Ravintola Kerubiin Joensuun Ilosaaressa. Minkälaiset ovat Cinemaren puitteet tänä vuonna?
”Nyt on 10. juhlavuosi, joten järjestämme erikoisempaa toimintaa ympäri vuoden. Nyt on kyseessä tällainen sosiaalinen kokeilu. Eli kokeillaan, miten kauhuelokuvien katselu toimii tuopin ääressä”, selvittää tapahtuman järjestäjä Jarkko Kuittinen.
Hypoteesina voisi olettaa, että rento tuopillinen luonnollisesti auttaa rentoutumaan elokuvan kuin elokuvan parissa. Mutta Cinemaren tavoitteena on tarjota katsojilleen jotakin tavallisuudesta poikkeavaa. Sellaista, mikä ei ole helposti suuren yleisön tavoitettavissa.
”Kaikkea sellaista, mitä ei isolla kankaalla ole nähty. Suomessa elokuvasensuurilla on ollut pitkät perinteet, ja 70- ja 80-luvuilta on peräisin sellaista huippukamaa, jota ei Suomessa ole lainkaan nähty. Hankimme sellaisia, jos vain saatavilla on. Kyse on sellaisista uutuuksista, joita ei muuten tule teattereihin Suomessa, varsinkaan tuollaisia klassikkoja, joita moni ei varmaankaan edes haluaisi katsoa muuten kuin tällaisessa ympäristössä.”
Hyvä meininki, tuoppi kädessä, hengenheimolaisia ympärillä, joiden kanssa jutella ja verkostoitua. Vaikuttaa todella voittoisalta yhdistelmältä leffafriikeille.
”Kyse on yhteisöllisyyden tunteesta yleisössä. Etenkin silloin, kun leffoja katsotaan porukassa putkeen yöllä”, tiivistää Kuittinen toiminnan ytimen.
Hetkellisesti yhteen nivoutunut yhteisö voi takuulla tarjota osallistujalle mahdollisuuden tuntea elävänsä, ainakin hetken, omassa maailmassa ja marginaalissa, jossa ei nukuta öisin. Kuittisen mukaan perusperiaate onkin kunnossa, joten suurempia kehitystarpeita ei ainakaan toistaiseksi ole.
”Ei sen kummempaa. Näytetään jatkossakin laatuelokuvia. Ei meillä ole tämän suurempia suunnitelmia.”
Vanha viisaus pitää nähtävästi paikkansa: ehjää ei tarvitse korjata, ainakaan toistaiseksi.