Elämää nähnyt esikoiskokoelma
Harri Virtasen esikoisrunokokoelma, Jäljillä, alkaa ja loppuu lainaukseen Bob Dylanin kappaleiden lyriikoista. Dylaniin viitataan suoraan vain kahdessa teoksen neljästäkymmenestä runosta, mutta yhteys tuotantoon löytyy enemmän aihepiiristä kuin suorista vaikutteista. Kuten lainatuissa kappaleissa, Virtasen lyriikat pyörivät elämän käännekohtien, kuten ihmissuhteiden loppumisen ja vanhenemisen, ympärillä. Teema on erityisen vahva kokoelman kolmessa ensimmäisessä osiossa, joissa ihmissuhteet ja erityisesti niiden eroottiset osuudet nousevat esiin. Jälkimmäiset ilmestyvät välillä melkein rivien välistä tuoden mieleen satunnaiset ajatusten harhailut.
Parhaimmillaan tämä tajunnanvirta tuntuu sekä luonnolliselta ja rytmikkäältä että leikkisältä. Yhdessä muutamien muiden pienten rivien kanssa ne tuovat runoihin eloa ja samalla jättävät lukijan hieman maistelemaan säkeitä. Tosin aina nämä satunnaisuudet eivät toimiva ja jättävät jälkeensä lähinnä häiriötä ja voivat jopa ärsyttää kielikuvan tai kaksoismerkityksen ontuessa.
Kaipaus ja tunteet saavat runoissa usein varsin lihallisia sävyjä. Eroottisuus ilmaistaan usein varsin himokkaana, jonka parhaillaan laittaa hormonitoiminnan piikkiin, mutta joka pahimmillaan saa melkein groteskeja sävyjä. Pieninä annoksina lihallisuus tuo runoihin maanläheisyyttä, mutta erityisesti loppupään runoissa sen vahvemmat vireet tuntuvat halvoilta. Niistä ja monista muista hieman raisummista kohdista syntyy mielikuva tahallisesta provosoinnista. Virtanen itsekin kirjoittaa siitä, kuinka ”kun lähtee runoon, täytyy mölytä”. Useissa kohdissa tämä möly tuntuu varsin tarpeettomalta.
Jäljillä on vahvimmillaan alkuosan värssyillään, kun ilmaisu on hillitympää ja teema tuntuu vahvemmin. Sen tenho heikkenee huumorin ja revittelyn lisääntyessä kolmessa viimeisessä osiossa. Useat runot jäävät vitsin tasolle ja latistavat kokoelman kokonaistunnetta.
Jos Virtasen ura jatkuu, on vaikea kuvitella, että kovin monikaan loppupään runoista jää elämään hänen kokoelmateoksissaan, mutta ehkä alkupään ihmissuhderunoissa on elinvoimaa jäädäkseen ainakin miehen oman tuotannon historiaan.
Harri Virtanen: Jäljillä. Noxboox, 2014, s. 66.