TURKU Aurinko paijaa Turun Ruissalon vanhalle telakalle rauhaisasti valuvaa porukkaa. Kaupunkifestari H2Ö on maalla, mutta muutaman kilometrin päässä sivistyksestä. Bussit kulkevat ja pyörällä pääsee lähes portille saakka. Tänä heinäkuisena viikonloppuna vaikuttaa siltä, että sivistyskin asuu täällä. Sellainen underground-sivistys. H2Ö on edesmenneen Ilmiö-festivaalin lapsi. Isompi ja elävisempi kuin emonsa.
Ensimmäiseksi kannattaa opiskella alueen kartta. Vähän vaihtoehtoisemman musiikin ystävää odottaa kakku, joka tekee mieli sekä syödä että säästää. Tässä kohtaa on oltava kova ja sydämetön. Pakolliset bändit olen alleviivannut ja ympyröinyt vaaleanpunaisella jo kotona. Punaisella epävarmuustekijät. Sininen kuulakärkikynä hinkkaa paperia vielä kun istun jo alueella, tupakkapaikan huopamatolla ja Kauko Röyhkä aloittelee settiään Severi Pyysalon kanssa. Puolituntisia täytyy jaella kuin punaisia kortteja ja kaikki muu on unohdettava.
Kaunis, vähän rupsahtaneen elävä vanha Ruissalon telakka hohkaa auringossa ja kätkee samalla sisäänsä rakennuksia, yhdeksän keikkalavaa ja vehreää puskaa. Meri on läsnä ja laivat keikkuvat laiturissa. Ympäri festarialuetta on sijoitettu taideteoksia ja muutaman taiteilijan työskentelyä voi seurata livenä. Yleisö pääsee halutessaan myös itse maalaamaan. Diskopallot ja cd-levyt heiluvat puissa, uuden elämän saaneina. Iltasella telakka-alue hohtaa hillitysti eriväristen valojen loisteessa. Kesäilta on jo niin hämärä, että valaistus ruokkii mukavasti lämpöisen illan unenomaisuutta.
Tuntuu tyhmältä kysyä järjestysmieheltä, missä mahtaa olla laituri? Se Laituriksi nimetty lava? Varsinkin kun sattuu seisomaan yhdellä niistä. Järkkäri on jo perjantaina iltapäivällä kypsynyt osaansa ja sanoo, ettei oikeasti tiedä. Laituri tuossa vieressä näyttää laiturilta ja hän voisi vaikka vannoa sen olevan juuri se Laituri. Hän tietää kuitenkin varmasti missä on vessa ja avautuu mielellään jonkinasteisista tiedonkulun ongelmista. Nimettömänä, kuten kaikki muutkin jututtamani ihmiset. Mutta kuten ilta, on järkkärikin nuori ja suurin osa valvontaosaston porukasta vaikuttaa leppoisalta, vaikkakin valmiilta puuttumaan jokaiseen väärässä paikassa sytytettyyn tupakkaan ja anniskelualueen rajan yli hairahtuvaan keskikaljaan.
Tunnin sisällä festarin isoimmat puutteet ja virhearviot on koettu. Vessoja on liian vähän ja anniskelualueilla on älyttömät jonot. Tupakkapaikkoja on hämärässä vaikea löytää, mutta kun tuntee astuneensa kokolattiamatolle, tietää olevansa perillä. Festarialue on rajattu kuin Panin labyrintti, mutta se ei ole järjestäjien syy. Järjestäjä toteuttaa lainsäädäntöä, jonka puutteista juuri tapahtumajärjestämisen suhteen on kuluneena kesänä nuristu paljon. Keksiiköhän joku pian oman karsinan alaraajahalvaantuneille ja vaaleatukkaisille pyörätuolihenkilöille. Ja kaikille vasenkätisille. Viimeiseen pisaraan asti holhoava laki houkuttaa omatoimisuuteen ja laittomuuksiin. Alueelle voi tuoda virvoitusjuomapullon, jonka sinetti on ehyt. Perjantaina illalla tapaankin herrasmiehen, joka on sinetöinyt viinansa vissypulloon. Kirkasta on. Hän opastaa myös minut uudelleensinetöinnin maailmaan. Esiintyjistä hän ei ole nähnyt yhtäkään, mutta naama on kuin Naantalin aurinko.
Pääasia lienee, että tunnelma on hyvä ja leppoisa. Perjantain loppuillasta vetää myös vessajono. Myöhemmin kyselen tupakkapaikan hämärässä nuorelta mieheltä kokemuksia päivästä. Hänen kaunein muistonsa on isän kanssa jaettu marisätkä ja Hawkwindin keikka. Sukupolvet siis kohtaavat täälläkin. Tupakat syttyvät juuri ja juuri oikeissa paikoissa ja keskioluet kulkeutuvat nimellisesti huomaamatta anniskelualueelta toiselle tai jäävät kantajineen niitten väliin. Kaikkea ei voi yön pimeydessä valvoa. Minkäänlaisia järjestyshäiriöitä en silti kohtaa.
Kuusumun Profeetan ja Imatran Voiman välissä
Musiikissa keskityn katsastamaan muutaman ikuisuussuosikkini, sekä savosyntyisten muusikoiden karsiman kestävyyden kaukana kotoa. Se kestää. Pekka ”Faarao” Pirttikangas vetää useammankin keikan, ensin perjantaina uuden Kaksipäisen nartun kanssa ja lauantaina Cosmo Jones Beat Machinen keulilla. Cosmot vetävät herkullisimman keikan mitä olen päässyt todistamaan, mutta huhujen mukaan kombon paras keikka tapahtuukin seuraavana iltana Tampereella.
Kaikkeen ei ehdi ja repeä. Useampaa keikkaa tuntuu vetävän moni muukin. Ennätystulos saattaa langeta Helmi levy-yhtiön pomo Arwi Lindille, jonka bongaan ainakin Inariveljissä, joka on Joose Keskitalon bändi ilman Joosea. Luulen näkeväni Lindin jopa Pietarin Spektaakkelin kanssa lavalla, vaikken sinne varsinaisesti näekään. Pienimmät lavat, Autotalli ja Grilli, eivät anna mitään mahdollisuuksia paneutua musiikkiin, jos sattuu seisoskelemaan yli kymmenen metrin päässä soittajista. Räjäyttäjät täyttävät perjantaina Autotallin ja sinne onkin kiinnitetty kaksi bändiä per päivä. Enempää se ei kestäisikään. Näen laulajan hiukset vilaukselta. Tunnelma on kuitenkin kaikkineen mukavan tukkoisa. Cleaning Women soittaa Suulissa ja jotenkin hitaasti lämpiävä keikka imee lopulta mukaansa. Nämä miehet eivät ole koskaan pettäneet, eivätkä petä nytkään. Kun hikeä tihkuva Risto Puurunen soittaa akkuporakoneella bassoa, tuntee olevansa kotona.
Supatan kaverille useamman kerran, että olen rakastunut. Rakastan nyt Ville Leinosta. Sehän on silkkaa räkää. On mahtavaa kuinka joku pistää omat laulunsa totaalisen läskiksi ja lällättää vaan menemään. Ei onnistu keneltäkään muulta. Slaavikyykkyyn asemoituneet miehetkin hiljenevät. Pienellä Laiturilla on tungosta, eikä läheisen Meri-lavan uhkeampi meno Leinosta haittaa. Yleisö on lähekkäin, mutta epäsuomalaisittain tunnelma on pelkästään lämmin ja hymyilevä. Istumme yhdessä meren päällä. Huokailemme ja hihittelemme. Kuiskailemme tuntemattomille. Vielä tunti sitten rakastin Kauko Röyhkää. Täällä on paljon mitä rakastaa. Rakastan myös soittimeksi rakennettua vesipistettä. Tämä olisi kiva kotona. Onko minusta tulossa vähän hippi?
Faarao ja Kaksipäinen narttu sopii mainiosti Kujan päähän. Soitto alkaa keskiyöllä ja biiseistä synkimmät soivat Pekko Käpin jouhikon ja Faaraon murinan voimin. Tämän jälkeen ei voi enää valita kahden välillä, vaan jään sopivan etäisyyden päähän kahdesta lavasta. Vasempaan korvaan leijuu Kuusumun Profeetta ja oikeaan Imatran Voima.
Lauantaina on tykitys tiukempaa. Kun Cosmo Jones Beat Machinen keikasta on selvinnyt takaisin aurinkoon, laittaa Tundramatiks maailman uuteen järjestykseen. Päälava, hiki, kylän kauneimmat naiset ja helle sekoittuvat toisiinsa. Tuuba ja trumpetti räkivät ja Janne Masalinin naukuva ja venyvä laulu kietoo kaiken maagiseen syleilyynsä. Kohta tämän jälkeen Jaakko Laitinen ja Väärä raha täräyttää toiselta lavalta porukan tanssiin, joka alkaa ennen ensisointuja ja päättyy hikiseen ja hurmokselliseen letkikseen ja dervissipyörintään.
Ilta on huikean hauska. Ennen keskiyötä ehdin vielä eturivin tuntumaan Kujalle seuraamaan Dxxxa D & Hzzzt:n hehkeää showta. Alan villeimmistä ja viileimmistä sanoituksista huolehtiva Dxxxa jakaa yleisön mielipiteet vähintäänkin kahtia. Tämän hetken suurin lyyrikko tai idiootti tai ehkä jotakin siltä väliltä. Itse nautin pimeästä ja letkeän kieroutuneesta huumorista. Eikä mies joka tarjoilee fanilleen kahvit ennen itseään, voi olla läpensä paha.
Alkuyöstä ehdin kompastua kesken Laulurastaan keikan, suorilta jaloiltani poikaporukan keskelle. Yksi pyytää yöksi. Luulen, että nyt on aika kaivaa pyöränavain taskusta ja polkaista majapaikkaan jatkamaan. Päässä soi vielä seuraavanakin päivänä Laulurastaan Sienet ja lsd. Kumpaankaan ei ole tarvinnut turvautua, pää on täynnä kuvia muutoinkin.
Jatkojen jatkojatkot tapahtuvat sunnuntaisessa helteessä ja rankkasateessa Turun Asemapuiston Lippakioskilla. Se on tavallaan osa festivaalikompleksia, jossa kohtaan vielä muutaman vapaaehtoisen ja samanhenkisen ihmisen. Yhdessä on helppo järjestää spontaanit tanssit ja kehua onnistunutta festaria. Haluamme tätä lisää. Vaihtoehto on voimavara. Jos on käynyt 20 vuotta festareilla jossa pääesiintyjä on vuodesta toiseen Popeda, suosittelen tutustumista H2Ö:n ihmeelliseen maailmaan. Samalla toivon vähän salaa, etteivät aivan kaikki löytäisi festivaalia. Se kun on nyt minun helmeni.