Grateful Dead – American Beauty: Melodinen mestariteos

Psykedeelisimmän kautensa jälkeen San Franciscon suurimpiin musiikillisiin lahjoihin lukeutuva Grateful Dead siirtyi vuonna 1970 musiikillisesti helposti lähestyttävämpään tuotantoon, jonka ensimmäinen näyttö oli erinomainen albumi Workingman’s Dead. Sen sisarteoksesta käy vielä samana vuonna ilmestynyt, niin ikään varsin onnistunut pitkäsoitto American Beauty.
Deadin keskeisimmän biisintekijän, johtohahmo Jerry Garcian ohella myös Bob Weir, Pigpen McKernan ja Phil Lesh ovat osallistuneet biisintekoon; he vastaavat albumilla yhdestä kappaleesta kukin. Weirin käsialaa oleva Sugar Magnolia onkin riemastuttava esitys, McKernanin Operator tarpeeksi hyvä, mutta albumin avaava Phil Leshin äärimmäisen koskettava, tekstissään hänen isänsä lähestynyttä kuolemaa heijastellut Box of Rain mestariteos. Jerry Garcian sävellyksistä parhaimmistoon lukeutuvat melodisen rullaava Friend of the Devil sekä aivan erityisen hieno Till the Morning Comes.

Kymmenen biisin kokonaisuus huipentuu biisiin Truckin’, joka tekstissään niputtaa yhteen Grateful Deadin kuluneen vuoden tapahtumat. Letkeän soiton ja hyvien sävellysten lisäksi maininnan ansaitsevat Robert Hunterin tekstit sekä yhtyeen stemmalaulu. Vaikkei Crosby, Stills, Nash &Youngin tasolle ylläkään, on se varsin nautittavaa kuultavaa.
Grateful Deadin vuosien 1970-72 tuotanto, joka käsittää kaksi upeaa studioalbumia sekä kaksi livetallennetta, joista toinen on tupla ja toinen peräti tripla, on oma merkittävä lukunsa yhtyeen musiikillista matkaa.

Vuonna 1973 aloitti toimintansa yhtyeen oma levy-yhtiö Grateful Dead Records ja uudistuneen kokoonpanon myötä uuden musiikillisen vaiheen ensimmäinen kivijalka oli samaisena vuotena ilmestynyt albumi Wake of the Flood.

Grateful Deadin American Beauty saatavilla uusintapainosvinyylinä.