KUOPIO Elokuu käynnistyy musiikin ystäviä hellivin sävyin Kuopiossa. Tulevana viikonloppuna Ravintola Pannuhuoneen terassilla starttaa vaihtoehtomusiikin Gramofon Fest ja lauantai-iltapäivänä vietetään puolestaan uuden Humu-Klubin Folk-Piknik Satamatorilla.
Gramofon Fest on kuopiolaisen Neufvoin isännöimä vaihtoehtomusiikin juhla ja esiintymässä on maamme hehkeimpiä vaihtoehtoartisteja. Perjantai käynnistyy kello 20. joululaulu c-kasetti –projektista levähtäneellä Barry Andrewsin Diskolla ja päättyy juurimusiikkia uudellen organisoivalla Death Hawksilla. Lauantai-illan puolestaan käynnistää Kuopion oma taide-rock-temppeli Neufvoin ja illan päälle esiintyy vielä turkulaislähtöinen Burning Hearts suloisine synapop suhinoineen.
Aikaisempi lauantai-iltapäivä tuo niin ikään uutta Kuopion musiikkioliolle. Pinnan alla kuplinut Humu-klubi näkee Kuopiossa päivänvalon Satamatorilla, kun se järjestää yhdessä Taidetorin kanssa Folk-piknikin. Humu-klubi keskittyy folkin, lauluntekijyyden ja leppoisien ympäristöjen ylläpitoon. Piknikillä nähdään ja kuullaan Faarao Pirttikangasta, J!Kumpulaista ja Veijareita, Catie Flamingia and Her One Man Bandia, Antti Raekalliota ja Jo Hopea.
Tapahtuma alkaa levymusiikilla kello 14. ja ensimmäinen esiintyjä aloittaa kolmelta. Järjestäjät ovat varanneet tapahtumapaikalle mattoja ja lupaavat ratkaisun myös sadekelin ongelmaan. Omat alustat ja eväät ovat järjestäjien mukaan tervetullutta tuotavaa. Tapahtuma päättyy viimeistään kello 20.
Molemmissa tapahtumissa levyjä soittaa dj This Charming Man.
Grammofon Fest pe-la 3.-4.8. klo 20-02 Pannuhuoneella.
Humu-klubin Folk Piknik lauantaina klo 14-20 Satamatorilla.
Lisätietoa Facebookissa:
Gramofon-ryhmä
Gramofon Fest
Humu-Klubi
Folk-Piknik