Fiktiolla ryyditetty kuvaus hyytävistä faktoista

Elokuva, joka saa vakavasti harkitsemaan, että heitän iPhonen kivilattiaan, hyppään sen päälle pari kertaa ja pakenen metsään johonkin pieneen, netittömään ja sähköttömään mökkiin rakentelemaan omavaraistaloutta. Sellainen on Oliver Stonen Snowden.
Asiaan perehtyneille elokuva ei tuo mitään uutta tietoa, mutta se on laadukas, hyvin amerikkalaiseen tapaan tehty agenttitarina, jonka keskiöön otetaan rakkaustarina, jonka maailman mullistukset asettavat koetukselle.
Siinä mielessä se on toki agenttitarinaksi poikkeuksellinen, että hyytävimmät, uskomattomimmat asiat tarinassa ovat totta, vaikka mukaan on heitetty paljon fiktiotakin. Lakonisesti Snowden toteaa jossakin vaiheessa leffaa, että terrorisminvastainen sota oli vain tekosyy. Varsinainen syy massavalvontaan on se, että Yhdysvallat roikkuu kynsin hampain kiinni murenevassa hegemoniassaan.
Pahiksia ei elokuvassa henkilöidä vaan uhka tulee valtavalta, kasvottomalta koneistolta, joka käyttää ja tuhoaa ihmisiä jossain salaisissa kokoushuoneissa määriteltyjen intressien mukaan.

Edward Snowden paljasti maailmalle NSA:n harjoittaman massavalvonnan ja sai syytteen vakoilusta. Tällä hetkellä hän elelee puolisonsa kanssa Moskovassa väliaikaisella oleskeluluvalla. Elokuvakin näyttää, että elämä jatkuu jopa näin massiivisen tapauksen jälkeen.
Maailma ei kuitenkaan ollut entisensä vuodon jälkeen ja elokuva alleviivaa tätä. Loppukaneettina esitellään uutispätkiä ja uutisotsikoita, jossa Snowdenin vuodon vaikutukset konkretisoituvat esimerkiksi Barack Obaman lupauksiksi siitä, että massavalvonta loppuu. Jotain saattoi oikeastikin tapahtua sen suhteen, mutta siitä meillä ei toki ole tietoa.
Elokuva rakentaa Snowdenista kuvaa inhimillisenä periaatteen miehenä, mutta vaivaannuttavan ylistyksen puolelle se ei retkahda. Snowdenin teon tärkeyttä voi tuskin kukaan kiistää ja paikoitellen se on jo johtanut siihen, että häntä nostellaan jalustalle ylimaalliseksi supersankariksi. Stone pysyy siltä osin hienosti aisoissa.

Joseph Gordon-Levitt hoitaa roolinsa Snowdenina erinomaisesti. Vähäeleinen suoritus piirtää hienovaraisen kuvan libertaarinörtistä, joka päätti toimia omantuntonsa mukaan. Todellisuudessa emme tietenkään tiedä Snowdenin motiiveja emmekä hänen tekonsa taustoja, mutta Stonen tulkinta jatkaa samalla linjalla kuin Luke Harding kirjassaan Snowden – maailman halutuin mies ja Laura Poitras Citizenfour-dokumentissaan. Heidän rakentamansa kuva vaikuttaa uskottavalta.

Elokuvataiteellisesti mitään mullistavaa ei lyödä pöytään, mutta Snowden on laadukas ja mukaansatempaava jännityselokuva, jonka toivoisi kovasti olevan fiktiota.