Festarit 2012: Leppoisa lauantai Ruisrockissa


TURKU – VR ei tällä kertaa pettänyt, vaan juna saapui Turun päärautatieasemalle juuri oikealla kellonlyömällä. Fintelligensin ja Pariisin kevään keikkojen missaus oli kuitenkin jo varmaa. Kun ylimääräiset reput ja laukut oli käyty nakkaamassa St. Olofin koululle, päätimme ovelasti ajella Ruissaloon Turun paikallisliikenteen bussilla. Ilmeisesti moni muukin oli laatinut saman suunnitelman, sillä bussin numero kahdeksan pysäkillä oli moninkertainen jono virallisiin festaribusseihin verrattuna.
Paikallisbussilla pääsi onneksi yllättävän lähelle festarialuetta. Koska keskustasta lähtö myöhästyi ruuhkan takia puolella tunnilla, Palefacen protestilaulut raikasivat jo teltasta pelipaikalle päästyämme. Rantalavalla samanaikaisesti esiintyneen Scandinavian Music Groupin poppi ei kuulunut porteille asti. Ilmeisesti lauantain kolmekymmentätuhatpäinen yleisö yllätti kaikki, ja turvatarkastukseenkin jonottaessa vierähti ainakin puolitoista tuntia. Märkäkorvainen Ruisrock-kävijä tätä tietysti tajunnut ottaa huomioon.
Palefacen jälkeen niittylavalla aloittaneen Stam1nankin setti ennätti jo yli puolenvälin ennen kuin pääsin sisään tapahtuma-alueelle. Lemin poikien loistava repäisy nosti kuitenkin tälläkin kertaa fiiliksen melko korkealle. Myös muuan kolmekymppisiään viettämässä ollut Hannu, jolle yleisö lauloi yhtyeen pyynnöstä onnittelulaulun iPhonen välityksellä, sai varmasti aivan uudenlaista puhtia päiväänsä. Stam1nan jälkeen vaihtoehtona olisi ollut GG Caravanin tahdissa tanssahtelu rantalavalla, mutta suuntasimme kuitenkin katsomaan Apocalypticaa, joka oli toiseksi suurin syy Ruisrockin reissuun. Tarkempi raportti sellosävytteisestä keikasta on myös luettavissa Uljaan verkkolehdestä.

Ruotsalainen The Cardigans olisi tarjoillut rantalavalla Nina Perssonin johdolla jonkinlaista paluukeikkaa, mutta suuntasin jälleen kerran niittylavalle siitäkin huolimatta, ettei ala-asteiässä alkanutta odotustani vieläkään palkittaisi. Alexi Laiho makasi edelleen sairaalahoidossa jossain päin Osloa ja Children of Bodomin keikka Ruisrockissa oli täten peruttu. Onneksi hätiin oli kutsuttu Amorphis, joka hoiti tehtävänsä kunnialla, vaikka yleisö vaikuttikin jokseenkin alakuloiselta.
Päivän parhaat tanssit tarjoili ehdottomasti yhdysvaltalainen helmi Santigold tanssityttöineen. Hän innostui jopa kutsumaan eturivissä komeimmin dancehallelektropopin tahtiin joranneet esittelemään muuvejaan lavalle. Samaan aikaan rantalavalla soitti kuitenkin PMMP, jonka keikkakuntoa lähdin jossain vaiheissa tarkistamaan. Ihan ilmaisena vinkkinä huikkaisin festariorganisaatiolle, että ehkä kahta tanssittavaa tyttöbändiä ei kannata laittaa esiintymään yhtäaikaa.
Rantalavalle kulkiessani kuulin Aurinkolavalta pari Notkean Rotan biisiä, joissa molemmissa kyttää kehotettiin haistamaan vittu. Myötähäpeissäni pistin vipinää kinttuihin ja pääsinkin pian lepuuttamaan korviani Paulan ja Miran laulaessa. Välillä lavalle taisi astella Mariskakin, mutta hänestä en nähnyt silmäystäkään, sillä yleisöä oli paikalla mieletön määrä. Ohi lipuva ruotsinlaivakin matkasi Ruissalon ohi Tukholmaan Lautturin tahdissa, se jos mikä oli mieleenpainuvaa.
Paljon hypetetty Stig olisi esiintynyt Lounalavalla PMMP:n jälkeen, mutta koska alaikäisellä pikkuveljelläni ei ollut anniskelualueelle asiaa, joutui hän seuraamaan Chisun keikkaa ihanan isosiskonsa kanssa. Onneksi sentään viisikymppisiään jälkikäteen Ruisrockissa juhlineella Michael Monroella oli hänellekin jotain tarjottavaa.

Michael Monroen synttärishow oli hulppea. Monroen seuraksi lavalle kapusi Mikko Herranen fiittaamaan kappaletta Dead, Jail Or Rock’n’Roll ja encoreräpäytyksessä avustivat Paleface, Tommy Lindgren ja Redrama. Monroe lauloi serenadin vaimolleen Johannalle ja marssitti esiin myös armaan äitinsä, kuunteli hymyssä suin yleisön ilmoille kajauttamaa onnittelulaulua ja esitti vielä herkän Missä Muruseni on -kappaleen kenenkäs muun kuin Jenni Vartiaisen kanssa. Apocalyptica säesti duoa selloillaan. Viimeisenä biisinä kuultiin Million Miles Away itse Nasty Suiciden jeesaamana.
Keikka huipentui ilotulitukseen, jonka aikana Nightwishin alkunauha oli jo pantu pyörimään. Lavalle asteli hyväntuulinen orkesteri, jonka mahtipontiseen soitantaan ja lavaelementteihin Ruisrockin lauantai oli hyvä päättää. Yhtye päräytti niin kovan setin, etten muistanut napsaista edes kuvaa muistoksi.

Ruisrock on viimevuosina panostanut yleisön viihtyvyyteen ja tapahtuman ekologisuuteen. Hans Välimäen Midhill-ravintola luomupunaviineineen jäi valitettavasti kokematta, enkä omin jaloin liikkuneena voi ottaa kantaa esteettömyyslupauksien toteutumiseen. Ruissalon luonnonsuojelualue näytti kuitenkin säilyneen turvassa yllättävän hyvin. Sähköä kansalle saatiin tuulivoimasta ja päästöjä kompensoitiin hankkimalla sertifioituja päästövähennyksiä.
Tulevien vuosien kävijöitä suosittelen lämpimästi varaamaan tarpeeksi aikaa keskustasta pelipaikalle siirtymiseen sekä rauhallisemmasta menosta nauttiville Turun toverien järjestämää koulumajoitusta. Ruisrockissa on kuitenkin mukavan leppoisa ilmapiiri ja bändikattaus sopii laajuudessaan monenlaisen musiikin ystäville. Sääkin suosi festarikansaa lämpöisyydellään ja tyyneydellään. Festarijärjestelyt on saatu pyörimään mukavasti ihmismäärään verrattuna, onhan takana nyt jo 43 onnistunutta Ruisrockia. Jos tapahtuma kuitenkin laajenee nykyisestään, on ehkä harkittava tapahtuma-alueen laajennusta tai siirtämistä aivan toisiin maisemiin, vaikka ne eivät Ruissalon maalaissaaristolaisidylliä korvaisikaan.