Hardcore alkaa samalla tavalla kuin jatkuukin, eli suoraviivaisella turpasaunalla. Päähenkilö Henry herää taivaalla leijuvasta aluksesta vaimonsa sanoihin muistinsa sekä jalkansa ja kätensä menettäneenä. Henry on puoliksi kone, ja akun virta on vähissä. ”Puhemoduulin” puuttumisen takia päähenkilömme ei sano elokuvan aikana sanaakaan. Hypätään viisi minuuttia eteenpäin, ja ollaan maan pinnalla ja perässä on armeija mustapukuisia sikaniskoja. Vaimo on psykopaattisen telekineetikkoalbiinon vankina ja elinaikaa näyttäisi olevan puolisen tuntia.
Tälle kehikolle on rakennettu puolitoista tuntia toimintaa suorastaan mielenvikaisella tahdilla. Hardcoressa tilanteet lutviutuvat kuin elokuvissa ja strömsöissä, mutta Naishuller antaa piut paut logiikoille, realismeille ja muille elitistien keksinnöille. Tyyli ennen substanssia, tempo ennen kaikkea, toiminta ennen elokuvaa.
Hardcoren eetos on selvä ensimmäisiltä minuuteilta saakka. Vyörytetään katsojan aisteille tolkuton määrä hengästyttäviä stuntteja, brutaaleinta ultraväkivaltaa ja sysimustaa huumoria. Samalla mahdollisimman laajalti hyödyntäen immersiivisen POV-kuvaustyylin tarjoamia mahdollisuuksia. Päähenkilön silmien takaa tapahtumia seuratessa elokuvaan uppoaa yllättävän vahvasti, ja pesarin isku päin Henryä tuntuu melkein omassakin ohimossa.
Näyttelijäsuoritukset ja henkilöhahmot ovat kauttaaltaan kelpoa tavaraa. Danila Kozlovskyn esittämä pahis on yksiulotteisuudessaan lastenkirjojen ilkimyksen luokkaa, mutta venäläistähti jopa pelottaa kylmässä ulosannissaan. Tim Rothin pikkuruinen rooli kummastuttaa, häntä olisi katsellut kankaalla pidempäänkin kuin yhden takauman verran. Hupaisa bonari on muun muassa District 9:stä ja Elysiumista tuttu omaperäinen Sharlto Copley, jolla on elokuvassa kymmenkunta eri roolia.
Hardcore on nimensä mukainen tapaus, ja se koettelee katsojan sietokyvyn rajojen lisäksi myös toiminnantäyteisyyden maksimia. Tarina etenee lähestulkoon kuin Call of Duty -räiskintäpelin kampanja, ja hetkittäin hektisyys tuntuu päämäärättömältä. Hardcore on 100-prosenttisen rehellistä eksploitaatioviihdettä, ei enempää tai vähempää. Siinä se onnistui niin hyvin, ettei arvioija ehtinyt edes vaihtaa asentoaan teatterin penkissä vietetyn 96 minuutin aikana.