Alan Paul: Päättymätön tie. Aviador: 2017. 472 s. Vuonna 1969 perustettu, moottoripyöräonnettomuudessa menehtyneeseen kitaristiinsa Duane Allmaniin henkilöitynyt The Allman Brothers Band lukeutuu legendaarisimpiin southern rock- yhtyeisiin. Silti kyseessä on genre, jonka yhtye on itse kokenut musiikillista ilmaisuaan rajoittavaksi. The Allman Brothers Bandin musiikillinen perusta oli pitkälti bluesissa, jota yhtye varioi rikkaasti esimerkiksi jazzvivahteita hyödyntäen. Tavanomaisesta poiketen The Allman Brothers Bandin kokoonpanoon kuului kaksi rumpalia.
Livekeikoilla The Allman Brothers Bandille olivat tunnusomaisia pitkät ja runsaasti improvisaatiota hyödyntäneet instrumentaalijamit. Niistä nostettakoon esiin myös levytysohjelmistoon livetulkintana päätynyt ja usein maratonmittoihin yltänyt Mountain Jam. Yhtyeen lopullinen läpimurto oli sen kolmas albumi, tuplakonserttitaltiointi Live at Fillmore East.
Ennen edesmenoaan Duane Allman ehti myös osallistua Eric Claptonin johtaman Derek & The Dominos-yhtyeen legendaarisen tupla-albumin Layla & Other Assorted Love Songs levytykseen. Ennen The Allman Brothers Bandin perustamista hän oli toiminut myös studiomuusikkona.
Lähes tarkalleen vuosi Duanen edesmenon jälkeen The Allman Brothers Bandin originaalikokoonpanon miehistö koki toisen suuren menetyksen, kun myös basisti Berry Oakley kuoli moottoripyöräonnettomuudessa saamiinsa vammoihin ja vieläpä samoilla seuduilla kuin Duane.
Gregg Allmanin ja Dickie Bettsin johtamana The Allman Brothers Band työsti 70-luvun alkupuolella vielä kaksi klassikkotasoista albumia, joita olivat vuonna 1972 ilmestynyt pitkäsoitto Eat a Peach ja seuraavana vuonna julkaistu albumi Brothers and Sisters. Niistä jälkimmäiseltä löytyvä, Allman Brothers Bandin yleiseen tuotantoon verrattuna melkoisen countryhenkinen Ramblin’ Man oli yhtyeen suurin singlemenestys.
Vuonna 1975 ilmestyneen ja vähemmän onnistuneen albumin Win, Lose Or Draw jälkeen The Allman Brothers Band lopetti väliaikaisesti toimintansa. Yhtyeen musiikillista perintöä jatkoivat yhtyeet Gregg Allman Band ja Sea Level.
Vuonna 1979 The Allman Brothers palasi ja levytti muutaman yksittäisen kultahipun sisältävän albumin Enlightened Roguues. Reilut 20 vuotta myöhemmin, eli vuonna 1990 julkaistua albumia Seven Turns voi sitä vastoin pitää yhtyeen todellisena paluulevynä. Myös sen seuraajalla, neljä vuotta myöhemmin ilmestyneellä pitkäsoitolla Where It All Begins oli huippuhetkensä, kuten Warren Haynesin käsialaa oleva ja jopa paikallistasolla Starshiners-yhtyeen keikkaohjelmistoon päätynyt Soulshine.
Allman Brothers Bandin tuoreempien kokoonpanojen jäsenistön muut yhtyeet, kitaristi Warren Haynesin ja basisti Allen Woodyn perustama, Gov’t Mule sekä Tedeschi Trucks Band ovat parhaimmillaan saaneet aikaan suorastaan erinomaista jälkeä.
Alan Paulin liki viisisataasivuinen yhtyeen biografia on ensiluokkainen tutkimustyö. Tekijä on seurannut yhtyeen uraa lähietäisyydeltä vuosikymmenten ajan. Kiistattomista ansioistaan huolimatta teos koostuu ensisijaisesti sitaattilainauksista ja häivyttää näin ollen tietyllä tavalla kertojansa.
Tragedioiden ja päihteiden lisäksi myös itse musiikki pääsee esille tarpeeksi runsaasti. Kiehtovia anekdootteja useista The Allman Brothers Bandin tuotannon keskeisistä levytyskappaleista totisesti myös riittää. Teoksen lopussa esitellään valikoitu diskografia, jossa tuodaan perusalbumien lisäksi esiin myös myöhemmin julkaistuja, mutta yhtyeen kultakaudella nauhoitettuja ja taatusti diggareita kiinnostavia konserttitaltiointeja.