End of Aeonin huima harppaus

Harvoin näkee esikoisen ja toisen levyn välillä niin suurta harppausta kuin kotkalaisen End of Aeonin tapauksessa. Ever (2012) ei kehnoine, jopa hiukan vaivaannuttavine lauluineen ja heikkoine ja hajanaisine sovituksineen rehellisyyden nimissä ollut paljon mistään kotoisin. Alkuvaiheessa bändi ei vielä tuntunut lainkaan tietävän, mikä se tahtoo olla.
Through Infant Eyes sen sijaan tekee jo ensikuuntelulla vaikutuksen ja paranee seuraavilla kerroilla. Kokoonpanossa tapahtuneet muutokset näyttävät tehneen bändille hyvää.
Levy soutelee raskaasti syvissä vesissä, mutta välttää doom-metalliin usein kiinnittyvän synkän masentavuuden ja puuduttavuuden. Kiinnostavat, älykkäät sovitukset, rohkeasti koskettaviksi sävelletyt melodiat ja Sara Strömmerin upean puhtaan laulun sekä Olli Suvannon murinan yhteispeli tekee levyn kokonaisuudesta synkällä ja hiukan surumielisellä tavalla erittäin kauniin.

Aloitusraita Ascension on vielä hiukan johdattelua ja kunnolla levy käynnistyy kakkosraidan I Am pärähtäessä käyntiin. Sitä riemua sitten riittääkin, sillä kappaleen kesto on yli yhdeksän ja puoli minuuttia. I Am rullaa silti koko kestonsa vakuuttavasti hitaissa, kenties levyn tyylipuhtaimmissa doom-tunnelmissa eteenpäin ja murinaa rytmittää Strömmerin muuhun ilmaisuun kiinnostavan poikkeuksen tekevä särkyvä huuto.
Biisikaksikko Pure Emptiness I ja II tuovat kokonaisuuteen dramaattisen ja keskittymistä vaativan suvannosta raskaaseen ja tempoltaan kasvavaan jyräämiseen vievän seitsenminuuttisen. Oikeastaan on hiukan hämmentävää, että kokonaisuudelta nimeän myöteen vaikuttava biisi on jaettu kahteen osaan. Tämä ratkaisu lienee jonkinlaista perintöä edellisen Ever-levyn dramaturgiasta, mutta sen mielekkyys jää hiukan auki.
Viimeistään tässä vaiheessa tulee silti alleviivattua se, kuinka hartaasti ja perusteellisesti levy on hiottu kasaan ja silti pystytty tekemään se tappamatta tunnelmaa ja intensiteettiä.

End of Aeon tarjoilee kunnianhimoisen, kauniin ja älykkään kattauksen raskasta, rauhallista fiilistelyä. Tämä on sitä melankoliaa, jossa ei masennuta ja lamaannuta vaan inspiroidutaan katkeransuloiseen ja rohkeaan ilmaisuun. Genrerajoihin suhtaudutaan huolettomasti ja musiikki on tiukasti kiinni tässä ajassa.
Through Infant Eyes edellyttää jonkin verran keskittymistä ja paneutumista, että siitä saa kiinni. Tämä ei ole mikään jokaiseen tilanteeseen ja tunnelmaan istuva levy. Kerroksia siinä on sen verran, että levy pysyy palkitsevana monta kuuntelukertaa.