”Tämä on puuhamaa”, kuvailee Botanian ystävät ry:n puheenjohtaja Jussi Virratvuori Joensuussa sijaitsevaa kasvitieteellistä puutarhaa Botaniaa. Ja Virratvuori todella tarkoittaa sitä.
Periaatteessa kuka tahansa on tervetullut järjestämään sinne tapahtumaansa tai kehittelemään projektiaan. Moni on myös tullut. Joensuuhun on muodostunut kaksinapainen kaupunkikulttuurin maantiede, jossa Botania toimii kulttuurin tihentymänä kaupungin länsilaidalla ja Kulttuurikahvila Laituri itälaidalla. Molemmat nojaavat kaupunkitila-aktivismin perinteeseen ja pyrkivät toimimaan toisin kuin liiketalouden logiikka vaatisi.
Yliopisto luopui Botaniasta vuonna 2012 ja siitä lähtien sitä on pyörittänyt Botanian ystävät. Kävijämäärä on lisääntynyt 30 prosenttia yliopiston ajoista ja tätä nykyä putiikin pyörittämiseen tarvittavasta budjetista 70 prosenttia tulee ovesta sisään asiakkaiden mukana.
”Joensuulaiset lopulta päättävät, säilyykö tämä paikka”, Virratvuori sanoo.
Joensuun Botanian uuteen elämään on kuulunut mitä kirjavin kattaus erilaisia kulttuuritapahtumia, kuten Piilevän musiikin festivaali, Tartsani-huudon MM-kisat sekä lukuisia keikkoja, tanssiesityksiä ja ties mitä. Kaupunkikehittämisrahalla Joensuun seudun monikulttuurisuusyhdistyksen kanssa tehtävä Bomoni-hanke tuo sinne Uuden Suomalaisuuden juhlan, jota on aiemmin juhlittu Kerubissa. Bomoni-hanke toteuttaa sinne kaksi muutakin tapahtumaa. Kirsikaksi kakun päälle Tapani Rinne on tuottamassa Botaniaan perhosaiheista äänitaideteosta.
Tässä on vain osa tapahtumista, jotka tapahtumavastaavana toimiva Botanian ystävien hallituksen jäsen, Itä-Suomen yliopiston musiikkitieteen yliopistonlehtori Noora Vikman luettelee.
Ja vielä mahtuu mukaan lisää hulluja tai vähemmän hulluja ideoita. Mahdollisuuksien rajoja venyttää sekin, että kesäksi Botanian ulkopuutarhaan saadaan 50 hengen kota.
”Toimintaa kaivataan etenkin ulkopuutarhaan. Ensi kesänä toimintaa ulotetaan sinne entistä enemmän. Reunaehtona on ainoastaan vapaaehtoisväen riittävyys.”
Elämän tihentymä Joensuun länsilaidalla
Teksti ja kuvat: Pasi Huttunen
