Eläin pureutuu Joensuuhun

JOENSUU – Eläin pureutuu 16. marraskuuta julkaistavassa Joensuu-singlessään siihen Joensuuhun, jonka vuoksi meillä on olemassa kaikki markkinointikoneistot ja imagokampanjat maakunnan ja kaupungin pelastamiseksi. Kappaleen kertoja on se tyyppi, joka jää Joensuuhun, mutta ei tee siitä ideologista projektia. Kappale antaa äänen sille tyypille, jota ei kiinnosta käyttää ääntään.

Ennakkokuuntelun perusteella biisi on erinomainen. Se asettaa odotukset korkealle Eläimen tulevan, työn alla olevan levyn suhteen. Etenkin kun viime vuonna julkaistu 2000 Deluxe -levy oli jo niin vakuuttavaa työtä. On vaikea pitää vain sattumana sitä, että se julkaistaan uhanalaisessa Jokelassa aikana, jolloin vasaran alla on myös puutalokortteli Joensuussa. Kappale kertoo vähäeleisen kauniisti, mutta kaunistelematta joensuulaisuudesta, mutta sitä voi kuunnella myös yhteiskuntakritiikkinä. Periferiassa oloa ei nähdä markkinointiretoriikasta tuttuna mahdollisuutena vaan visiottomana välttämättömyyden politiikkana, jossa asioita on vaan pakko tehdä. Muut valloittavat maailman, mutta kappaleen kertoja odottelee uutta lamaa.

Kappaleen kitarat, lyriikat ja tunnelma viittaavat jonnekin takavuosien itsetuhoisuudessa ja toivottomuudessa kieriskelevään angstipoppiin, jonka kuuntelemisen jälkeen on taas vähän helpompi olla.
”Single edustaa jonkinlaista muutosta Eläimen tyylissä. Ylettömän raakkumisen ja jäkättävän ilkeilyn sijaan kappaleessa kuullaan puhtaan rauhallista laulua. Kappale on hengeltään jonkinlainen sekoitus Leevi and the Leavingsia, Mana Manaa ja Crazy Horsea”, bändin laulaja-kitaristi Timo Torvinen kertoo.
Lähinnä tämä tarkoittanee sitä, että Eläin ei ole jämähtänyt paikalleen samaan tapaan kuin biisin kertoja. Mistään järisyttävästä muutoksesta ei tunnu tämän yhden kappaleen perusteella olevan kyse. Ihan tutun tuntuinen, harhakuvat karistelevasta arkirealismista ponnistava Eläin siellä kuuluu edelleen.

Uuden levyn äänitykset ovat meneillään, mutta muut projektit ovat vieneet bändin jäsenten aikaa. Siksi keikkataukokin on venynyt odotettua pitemmäksi.
”Olemme kuitenkin koko ajan kirjoittaneet uutta materiaalia ja viettäneet aikaa treenikämpällä. Ajankäyttöön on tänä vuonna vaikuttanut myös se, että yhtyeemme jäsenten muut bändit ovat julkaisseet levyjä, basistimme Heikki Kuikan Vihreä maa julkaisi esikoisensa keväällä ja minun Heko ja Hurjat pojat -yhtyeeni kymmenvuotiskokoelman kesällä”, Torvinen sanoo.

Eläin esittää Joensuu-kappaleensa akustisesti Wanhassa Jokelassa perjantaina 16. marraskuuta.