Veera Järvenpää (vas.) ja Kuisma Ilves kävivät puhumassa muunsukupuolisuudesta ja Näkymätön sukupuoli -kirjasta Kuopion kampuksella lokakuun puolivälissä. Kaksijakoinen eli binäärinen sukupuolijako miehiin ja naisiin on tutkitusti vanhanaikainen, mutta silti voimissaan. Nykytutkimuksen valossa pelkkä biologia on väärä tapa lähestyä sukupuolta –sukupuolielinten sijaan tarkastelun ytimeen tulisi nostaa yksilön oma kokemus sukupuoli-identiteetistään, sillä kolmas sukupuoli on totta.
Koko yhteiskunta voisi paremmin, jos sukupuolen moninaisuudelle annettaisiin enemmän tilaa, sanovat ei-binäärisyydestä kirjan tehnyt Veera Järvenpää ja kirjassa tarinansa kertova muunsukupuolinen Kuisma Ilves.
”Sukupuolen moninaisuus ei ole marginaalinen ilmiö, vaan se alkaa koskettaa meitä kaikkia. Mitä enemmän sille annetaan tilaa, sitä helpompi meidän on olla rehellisiä itsellemme ja ystävällisempiä toisillemme”, Järvenpää sanoo.
Viime keväänä ilmestynyt Näkymätön sukupuoli (2018) on ensimmäinen suomalainen tietokirja muunsukupuolisuudesta. Järvenpään lisäksi kirjan toisena kirjoittajana on Kaisu Tervonen. Kuvat ovat Jenni Holman. Kirjassa on sarjakuvia kolmelta ei-binääriseltä ihmiseltä, joita on myös haastateltu kirjaan: Apila Pepita Miettiseltä, Pii Anttoselta ja Kimmo Lustilta.
Kirjassa viisitoista ei-binääristä henkilöä kertoo, millaista on löytää oma itsensä yhteiskunnassa, jonka ajatellaan jakautuvan vain miehiin ja naisiin.
Eri sukupuoli-identiteetit tulisi nimenomaan nähdä sukupuolen moninaisuutena, ei erilaisuutena tai ulkopuolisuutena, kirjaan tarinansa kertoneet muistuttavat. Nykyinen sukupuolijako on keinotekoinen, jopa väkivaltainen, eikä se huomioi ihmisten yksilöllisyyttä.
Kuisma Ilves oli 13-vuotias, kun toimintaterapeutti kirjoitti, että vastaanotolla olevan lapsen tyttöyttä pitäisi vahvistaa. Kun rinnat alkoivat kasvaa, tuo sama lapsi ahdistui. Nyt 26-vuotias Ilves on ollut avoimesti muunsukupuolinen kolme vuotta.
Kattokäsite transsukupuolisuus, jonka alle myös osa muunsukupuolisista identifioituu, tiedetään jo melko hyvin, mutta muutoin ei-binäärisyyden kirjo on monelle vieras.
Muunsukupuolisuudesta on kyse silloin, kun henkilö ei ole nainen tai mies, vaan monisukupuolinen, sukupuolirajat ylittävä tai kokonaan sukupuoleton. Kyse ei ole intersukupuolisuudesta, eli tilasta, jossa yksilön fyysiset sukupuolta määrittävät ominaisuudet eivät selkeästi ole nais- tai miestyypilliset.
Virallisessa tilastoinnissa muunsukupuoliset putoavat jonnekin nais-mies-jaottelun väliin, ja on vaikea sanoa, kuinka paljon heitä on. Tilastointia vaikeuttaa myös se, että eri sukupuoli-identiteettien välinen rajanveto voi olla epäselvää myös transsukupuoliselle itselleen. Lisäksi identiteetit voivat mennä päällekkäin tai vaihdella. Kaikki eivät myöskään halua julkisesti kertoa sukupuoli-identiteetistään.
Jotain osviittaa ilmiön yleisyydestä saadaan Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen uusimmasta Kouluterveyskyselystä. Sen mukaan peruskoulujen 8. ja 9. luokkien oppilaista syntymässä pojiksi määritellyistä vastaajista 5,5 prosenttia ei koe olevansa poikia. Tytöillä sama luku on 5,6 prosenttia.
Järvenpää muistuttaa, että keskustelu sukupuolten moninaisuudesta on myös keskustelu ihmisoikeuksista.
Ensimmäisenä: itsemääräämisoikeus sukupuoleen kuuluu kaikille.
Toiseksi: myös alaikäisille on taattava oikeus tulla kuulluksi sukupuoltaan koskevissa asioissa.
Suurin epäkohta nykyisessä translainsäädännössä on kuitenkin sterilisaatiovaatimus, joka loukkaa ihmisen oikeutta koskemattomuuteen ja perheeseen.
”Jos haluaa vaihtaa juridisen sukupuolensa, on suostuttava sterilisaatioon. Hoitavat lääkärit sanovat, että Suomessa ei pakkosterilisoida ketään, koska jos lopettaa hormonihoidot, lisääntymiskyky palautuu. Mutta kyllä se on sterilisaatio, koska hormoneja on pakko ottaa, jos haluaa korjata sukupuolensa”, Järvenpää avaa.
Suomessa transsukupuolisuutta diagnosoidaan ja hoidetaan vain Hyksin ja Taysin sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikoilla. Diagnooseja on kaksi: F64.0 eli transsukupuolisuus ja F64.8 muu sukupuoli-identiteetin häiriö.
Transsukupuolisuus-diagnoosin saaneet ovat oikeutettuja hormonikorvaus- ja leikkaushoitoihin, mutta muunsukupuolisten kohdalla käytännöt ovat vaihdelleet paljon, vaikka henkilön sukupuoli- ja kehoristiriita voivat olla molemmissa diagnooseissa yhtä totta.
Sukupuolen moninaisuutta puolustavien järjestöjen Setan ja Trasek:n mielestä diagnostiikassa ja hoidossa ei tulisi keskittyä pelkästään sukupuolen korjaamiseen, vaan yksilöllisiin tarpeisiin. Korjaushoitojen tarve tulisi nähdä oman identiteetin vahvistamisena ja osana itsemääräämisoikeutta. Nykyinen tilanne on järjestöjen mielestä sietämätön, koska se aiheuttaa paljon inhimillistä kärsimystä: masennus- ja ahdistusoireita, jopa itsetuhoista käytöstä.
Alkusyksystä molemmat poliklinikat linjasivat, että ne eivät toistaiseksi tarjoa leikkaushoitoja muunsukupuolisille. Päätöstä ollaan perumassa kritiikin vuoksi.
Kuisma Ilves kuvaa hoitoihin pääsyä temppuradan suorittamiseksi. Vähintään puoli vuotta kestävän tutkimusjakson aikana on tavattava psykologeja ja eri terveydenhuollon ammattilaisia. Elämänkaarihaastattelussa käydään läpi koko elämä.
Hoidoista voi myös joutua jäähylle, yleensä masennuksen takia, vaikka juuri sukupuoliristiriita aiheuttaa sitä.
Lisäksi on esitettävä jotain, mitä ei ole. Transpolin potilaat kertovat polin näkemyksen sukupuolesta olevan hyvin konservatiivinen. On tunnettava itsensä binäärisen sukupuolijaon mukaisesti joko mieheksi tai naiseksi ja tuotava sitä ilmi myös ulkoisin seikoin. Ihminen, joka ei selkeästi koe olevansa kumpaakaan juridista sukupuolta, joutuu siis teeskentelemään saadakseen oman terveytensä kannalta välttämättömiä hoitoja. Tutkimusjaksoa on kritisoitu nöyryyttäväksi ja ahdistavaksi.
”Minäkin laitoin transpolilla aina päälleni binäärimiesnaamarin, että varmasti saisin tarvitsemani hoidot. Polilla saatetaan kommentoida pukeutumista, asentoa, kasvonpiirteitä. Minulla oli kerran päällä miesten farkut ja pusero, ihan tavalliset vaatteet. Hoitaja sanoi, että sinä pukeudut jotenkin androgyynisti. Minä sanoin, että nämä on ostettu miesten puolelta, että mitä sä haluat vielä enemmän”, Kuisma Ilves kertoo.
Sukupuoliset stereotypiat ovat rajoittavia kaikille, eivät pelkästään muunsukupuolisille. Voiko nainen kasvattaa lihaksia salilla tai mies käyttää kynsilakkaa? Pojille sinistä ja tytöille vaaleanpunaista.
”Kyse on cis-sukupuolisten tarpeesta järkeillä asiat ymmärrettäviin lokeroihin. Mutta eivät cis-sukupuolisten kokemat stereotypiat ole mitään verrattuna siihen, mitä ei-binääriset kokevat. Voin vapaasti valita, puenko päälleni mekon vai housut, eikä se ahdista minua”, Järvenpää sanoo.
Yksinkertaisesti pitäisi olettaa vähemmän. Muunsukupuoliselle jatkuva sukupuolittaminen on kuin läpsäisy kasvoille.
”Se tietysti vaihtelee yksilöiden välillä, miten asiaan suhtautuu, että onko esimerkiksi jokin prosessi kesken. Mulle sukupuolittaminen ei enää ole niin iso asia. Mutta silloin kun olin transpolin tutkimuksissa, kiinnitin siihen enemmän huomiota”, Kuisma Ilves sanoo.
”Minulle on tärkeää, että yksilöistä puhuttaisiin neutraalisti esimerkiksi lapsina ja puolisoina. Mutta ei jokaista sukupuolittunutta ammattinimikettä tarvitse muuttaa”, hän jatkaa.
Taakkaa lisää oman sukupuoli-identiteetin jatkuva avaaminen ja selittäminen. Ympäröivä heteronormatiivinen maailma tahtoo tietää, oletko mies vai nainen.
”Ei-binäärinen ihminen pakotetaan jatkuvasti tulemaan ulos kaapista, mikä on eräänlaista väkivaltaa”, Järvenpää sanoo.
Vaikka muunsukupuolisuutta on ollut aina, se on tullut kunnolla näkyväksi vasta aivan viime vuosina. Voi ajatella, että kyse on samasta kehityksen jatkumosta, joka on alkanut sukupuolten välisestä tasa-arvosta ja jatkunut seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin. Vasta viime vuosina kyselyihin ja lomakkeisiin on ilmestynyt vaihtoehto ”muu”. Hyvää sanaa kolmannelle sukupuolelle ei suomen kielessä vielä ole.
”Tästä käydään paljon keskustelua yhteisön sisällä. Yhtenä vaihtoehtona on ollut muusu, eli suora lyhennys muunsukupuolisesta. Uudissanana se on hyvä, mutta joidenkin mielestä kuitenkin liian lapsekas. Myös ei-binäärinen on ongelmallinen, negatiivisuuden kautta syntynyt sana, ihminen on ei-jotain. Mutta ei minulla ole tyhjentävää vastausta tähän”, Kuisma Ilves sanoo.
Keskustelu sukupuolista kääntyy helposti väittelyksi sukupuolineutraaliudesta, vaikka kyse ei ole pelkästään siitä. Ihminen saa olla maskuliininen tai feminiininen, päiväkodissa saa puhua tytöistä ja pojista.
”On tärkeää tiedostaa, että ilmiö on olemassa. Vaikka ihminen näyttäisi ihan ’tavalliselta’, hän voikin olla ihan jotain muuta”, tiivistää Ilves sen, mitä muunsukupuolisuudesta tulisi tietää.
Kuisma Ilves kävi transpolin tutkimuksissa lopulta kolme vuotta, ennen kuin sai tarvitsemansa diagnoosin ja hoidot. Hänelle on tehty mastektomia eli rintakehän maskuliinistamisleikkaus. Hormonihoidot hän jätti kesken, koska huomasi päässeensä pisteeseen, jossa on itseensä tyytyväinen.
Enää ei tarvitse todistella kenellekään yhtään mitään.