Eero Koivistoinen Quartet: Hati Hati

Koivistoinen Quartet jammailee onnistuneesti

Svart Records julkaisee suomalaista jatsia kauan eteenpäin vieneen Eero Koivistoisen uuden levyn Hati Hati 27. helmikuuta. Tätä kannattaa pitää silmällä muidenkin kuin jatsifanaatikkojen.

On olemassa ihmisryhmä, jolla jatsi aiheuttaa samanlaisia luotaantyöntäviä elitistiviboja kuin ooppera, finanssikeplottelu tai puoluepolitiikka, mutta heille on nyt löytynyt erinomaista siedätyshoitoa Koivistoisen uudella pääosin pehmeän loungemaisella levytyksellä. Levyllä vanhan mestarin saksofonia tuetaan nuorempien muusikoiden toimesta parhaimmillaan niin upeasti, että opiskelija-asuntolan itsemurhayksiö häviää kokijan ympäriltä, ja matkaan mielessäni arvokkaaseen kahvilaan, jossa tarjoillaan pöytiin ja eikä kukaan kysy hintaa.

Koivistoisen kanssasoittajat ovat ammattitaitoista väkeä: Jori Huhtala, Jussi Lehtonen ja Alexi Tuomarila. Kaikki ovat omillaankin kunnostautuneita, mutta Alexi Tuomarilan läpi levyn kantavalle pianotaituruudelle täytyy antaa lisätunnustusta. Varsinkin pianon ja saksofonin duettona soitettu sovitus Bob Dylanin Times They Are a-Changing klassikosta toimii niin jatsia enemmänkin kuunnelleelle kyynikollekin kuin abstraktempeja rähinöitä säikähtävälle noviisille.

Piristävän räväkän alun jälkeen vähän rauhoitutaan merenrantatunnelmiin, mutta tyyli pysyy korkealla ja arvostelukalja pitää kaataa ihan lasiin. Levollisia kuvia maalaileva Far North valuu keittiön pöydältä ja opiston huolet jättävät kriitikon sielun. Jäähyväiskappale Heliumin hiljentyessä loppuun on ilta laskeutunut Neulamäen ylle ja arvostelukaljan viimeiset pisarat valuvat kurkkuun. Hati Hatista on tyylipuhdas taidonnäyte Koivistoisen pitkän uran tuloksista ja siitä on helppo pitää. Toivottavasti se saa Koivistoisella ja suomijatsille uusiakin faneja.