EDM, elektroninen tanssimusiikki on suurin maailmanlaajuinen musiikkitrendi juuri nyt. Dj:t ovat hallinneet musiikkilistoja ja täyttäneet festareita jo usean viime vuoden ajan. Kysyntää modernille tanssimusiikille kaupungissa on, mutta löytyykö Joensuusta tarjoajaa?
Dj-kollektiivi OUSNAP!, eli dj Howl, dj Maysell sekä Gratio ja Ilosaarirockissakin viime kesänä nähty Motionsina tunnettu dj-kaksikko Tuomo Korander ja Tommi Vatanen kertovat.
Joensuu on aiemmin ollut tunnettu esimerkiksi suomirockin klassikkobändin Hassisen koneen kotikaupunkina, mutta myös elektronisen musiikin tuotantoon on jo heräilty.
”On hienoa huomata, että muullakin kuin rock-ja metallimusiikilla on vientiä aina radiosoittoon asti”, Motions-kaksikko sanoo.
”Kaupungista löytyy paljon tekijöitä ja soittajia. Joensuulainen tanssimusiikki alkaa nostaa päätään myös kaupungin ulkopuolella esimerkiksi Motionsin myötä. Pienen kaupungin etuja tässä asiassa on, että tekijät tietävät enemmän tai vähemmän toisensa ja kaveria pystytään jeesaamaan tarpeen tullen”, Ousnapin porukka lisää.
Joensuussa dj:kulttuuria ylläpitävät lähinnä baarit ja klubit. Kaupungista on pitkään löytynyt elektroniseen musiikkiin keskittyviä pienempiä tapahtumia, joissa on nähty laaja kirjo paikallisia dj:tä. Kaupunkiin on pystytty tuomaan elektronisen musiikin suuren suosion ja kysynnän vuoksi myös kansainvälisiä dj-tähtiä.
”Tapahtumia, joissa kuultaisiin nousevia kykyjä ei mielestämme voi koskaan olla liikaa”, Ousnapin tyypit sanovat.
Mistä sitten olisi hyvä aloittaa, jos kiinnostusta edm-musiikin tekemiseen ja tuottamiseen löytyy ja mitä siihen vaaditaan? Joensuussa esimerkiksi nuorisokeskus Whisperillä järjestetään tänä syksynä ilmaisia dj-kursseja asiasta kiinnostuneille.
”Nykyään aloittaminen dj-hommien ja tuottamisen suhteen on tehty aika helpoksi. Et välttämättä tarvitse siihen muuta kuin tietokoneen – sillä pääsee jo pitkälle”, Ousnapin väki sanoo.
Usko omaan tekemiseen, ankara työskentely omien tavoitteiden saavuttamiseksi sekä verkostoituminen ovat asioita jotka ovat heidän mukaansa se tärkein asia alotteleville dj:lle. Menestys ei tule helpolla, kuten ei millään muullakaan alalla.
”Suuremmalla mittapuulla Joensuun Popmuusikot ovat todella iso apu paikallisille muusikonaluille, joten heidän juttusille kannattaa myös ehdottomasti hakeutua”, Korander ja Vatanen kehottavat.
Ousnap että Motions soittivat 28. lokakuuta Joensuun BePop:ssa Nrj:n extravadance kiertueen keikalla Lennon sekä Alex Mattsonin rinnalla.
OUSNAP!
Joensuulainen musiikin tuottaja sekä dj-kollektiivi, johon kuuluvat dj Howl, dj Maysell sekä Gratio. Alkunsa OUSNAP! on saanut urbaanin musiikin clubina vuonna 2009, jonka jälkeen clubikonseptin leviämisen myötä muodostui OUSNAP! kollektiivi, joka nykyisin heittää vuodessa satoja keikkoja ja on esiintynyt lukuisilla festivaaleilla mukaan lukien huippusuosittu eletronisen musiikin weekend-festivaali.
Motions
Joensuulainen dj sekä tuottajakaksikko, johon kuuluvat Tuomo Korander ja Tommi Vatanen. Heidän kappaleensa ovat keränneet musiikin suoratoistopalvelu spotifyssa jo satoja tuhansia kuuntelukertoja ja yltäneet radiosoittoon asti. Uusi single ”Money On Me” julkaistaan 18.11.2016