Sirja Puurtisen ääni ja tapa laulaa tarjoavat hyvät eväät siihen. Lyriikoiden toteava ja kohtalaisen suorasanainen rakenne tekee levylle monessa kohtaa iskevyyttä, mutta hukkuu toisaalta aika ajoin liian pahasti suomirockin sanoitusperinteen valtavirtaan. Kenties jos yksittäiset soittimet pääsisivät enemmän esiin pitkin levyä, olisi kokonaisuudessa enemmän kiinnostavuutta. Nyt mennään voimakkaasti konsepti edellä ja vaikka se on hiottu, niin aika ajoin se uhkaa puuduttaa.
Tämä on uskottavaa taidepoppia. Laulaja on teknisesti taitava ja ilmaisuvoimainen, eikä levy soittimien osaltakaan jää taidon puutteesta kiinni. Elämäsi eteinen tuo mieleen Paris Combon ja etenkin ryhmän nimilevyn vuodelta 2000. Jouset ovat hieno tunnelmanluoja leikkisän jatsahtavassa kappaleessa. Dramaattista jännitettä Sirja & Konfuusio rakentaa paljon Paris Comboa tietoisemmin.
Kehyksissä eksyksissä lainailee enemmän perinteisen iskelmän suunnalta, mutta leikkisät rytmit pysyvät mukana. Humallun hurmiossa antaa lupauksen jännittävästä, tunteikkaasta matkasta. Rauhallisesti rakentuva biisi säilyttää tasapainonsa ja muodostuu kauniiksi ja tyylikkääksi kokonaisuudeksi. Hieno kappale, mutta se jokin jää vielä uupumaan.
Suoralta kädeltä on vaikea löytää selkeää vertailukohtaa, mutta jossakin määrin seilaillaan samoilla kulttuurisen pääoman kyllästämillä vesillä kuin esimerkiksi Minä ja Ville Ahonen. Myös teatraalinen dramaattisuus on ominaista molemmille. Joensuu-yhteyskin poppoolta löytyy, sillä kitaristi Ossi Nurmela sekä basisti Tommi Wehmas ovat molemmat opiskelleet musiikkia Karelia-ammattikorkeakoulussa Joensuussa. Hiljattain ammattikorkea ilmoitti luopuvansa musiikin koulutuksesta, joten on vaikea sanoa tuleeko Joensuusta jatkossa samaan tahtiin kovatasoisia muusikoita.
Kokonaisuutena Mielen sensuuri on hiottu ja kypsä levy, vaikka artisti on ainakin itselleni täysin tuntematon. Iloinen yllätys siis.
Sirja & Konfuusio keikalla Henry’s Pubissa Kuopiossa 16. marraskuuta.