Dr. Feelgood: Down by the Jetty

Pubrockin klassikon verevä esikoinen

Jo vuonna 1971 perustettu Dr. Feelgood on englantilaisen pubrockin kiistaton merkkipaalu. Yhtyeen originaalin kokoonpanon muodostivat siinä vuonna 1994 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka vaikuttanut solisti/huuliharpisti Lee Brilleaux, nykyisin vakavaa syöpäsairautta sairastava, liki pitäen psykoottisesta lavaesiintymisestään tunnetuksi tullut ja vastikään menestyksekkään yhteislevyn Going Back Home Roger Daltreyn kanssa julkaissut kitaristi Wilko Johnson, basisti John B Sparks ja rumpali Big Figure, joka teki väliaikaisen paluun yhtyeeseen muutama vuosi sitten.

Dr. Feelgoodin vuoden 1975 tammikuussa ilmestynyt debyytti Down by the Jetty on genressään kohotettu klassikoksi, kuten myös sitä seuranneet pitkäsoitot Malpractice sekä erinomaisen viriili konserttitaltiointi Stupidity, joka nousi Britanniassa aina listakärkeen. Down by the Jetty on äänitetty monona ja se koostuu niin Wilko Johnsonin käsialaa olevista erinomaisista originaaleista kuin tyylitajuisista lainapaloista. Edellisiä edustavat erityisesti iskeväriffinen avausraita She Does It Right, Lee Brilleauxin huuliharpistin taitoja esittelevä Roxette, tyylillisesti Johnny Kid & The Piratesille kunniaa tekevä Keep It Out of Sight, tekstissään albumille nimen antanut All through the City sekä yhtyeen rhythm and blues-taustaa kaikkein selkeimmin esille tuova Twenty Yards Behind.

Covereista kannattaa nostaa esiin etenkin John Lee Hookerin alkuperäisenä tunnettu ikiklassikko Boom Boom sekä kappaleista Bony Moronie ja Tequila muodostuva, pitkäsoiton päättävä medley. Vaikka Dr. Feelgood säilytti tasonsa melkoisen laadukkaana myöhemminkin, erityisesti Wilko Johnsonin aikana yhtye onnistui vangitsemaan livehurjuutensa melkoisen onnistuneesti myös levylle ja osoitti perusasioiden olevan usein niitä kaikkein parhaita.

Lee Brilleaux 10.5.1952–7.4.1994