Muukalaiset avaruudesta tulivat maahan, mutta päätyivät aluksellaan New Yorkin sijaan Etelä-Afrikan Johannesburgiin. Kolmen vuoden jälkeen valtio päätti mennä alukseen sisään. Kirkkaiden valojen sijaan löytyi laumoittain heinäsirkan näköisiä muukalaisia, jotka olivat nälkään kuolemaisillaan. Heidät päätettiin sijoittaa pois aluksesta pakolaisleireihin. Järjestö nimeltä MNU(Multinational United) asetettiin huolehtimaan muukalaisista.
Muukalaiset ovat säälittävää seurattavaa. Alienit vaeltelevat ympäriinsä vailla päämäärää. Vaikka heillä on suuri määrä aseita, eivät he niitä käytä, vaikka ihmiset kyllä täyden syyn sotaan antavat. Olioiden hyönteismäisestä ulkoasusta voi arvailla että aluksessa olleet olivat vain työläisiä, jotka eivät kykene järjestäytyneeseen toimintaan. Koska alienit eivät toimi ryhmänä, ihmisten on helppo käyttää heitä miten haluavat. Pakolaisleiristä muukalaiset siirretään militarisoituun ja vartioituun Alue 9:ään.
District 9 seuraa MNU:n palkkalistoilla olevaa Wikus van De Merweä. Pikkuvirkamies De Merwe, joka on nainut järjestön johtomiehen tyttären, ylennetään alieneiden siirto-operaatioon. Tavoitteena on sijoittaa 1.2 miljoonaa muukalaista Alue 9:stä uuteen leiriin Johannesburgin ulkopuolelle. Päähenkilönä De Merwe on mielenkiintoinen. Miehessä ei ole mitään sankarillista, vaan hän toimii täysin itsekkäistä syistä.
Elokuva alkaa mokumenttinä jossa haastatellaan De Merweä, hänen alaisiaan, asiantuntijoita ja tavallisia kaduntallaajia. Alun dokumenttikuvaus kuitenkin vaihtuu pikkuhiljaa toimintaelokuvan puolelle. Mikä on sääli sillä elokuva on vahvimmillaan juuri dokumenttivaiheessa. Toiminnan mukana tarinasta tulee sinänsä viihdyttävä, mutta kliseinen karkumatka, joka on jo Terminaattorista tuttu.
Elokuvan vahvuus piilee sen fiktionaalisessa maailmassa. Tekijöiden silmää yksityiskohdille ei voi kuin ihailla. Alussa ihmisten tottuneisuus alieneita kohtaan hämmentää, kunnes ymmärtää että niistä on tullut jo arkipäivää. “Prawneilla” on myös omat tapansa jotka tekevät heistä uskottavampia. Esimerkiksi kissanruoka saa heidät hulluiksi. Ihmisiä häiritsee olentojen tapa suistaa junia raiteiltaan ja kaivella roskakasoja. Olentojen vierauden ja outouden takia ihmisten vihamielisen suhtautumisen voi täysin ymmärtää.
Sijoittuminen Etelä-Afrikkaan vie ajatukset apartheidiin. Rotuerottelu, District 9:n tapauksessa lajierottelu, onkin elokuvan pääteema. Välillä on kuin seuraisi Schindlerin listaa, juutalaiset vaihdettuna alieneihin. Muukalaisilla, joita kutsutaan lempinimellä “prawn”, on hirvittävät olot slummiutuneilla leireillä. Vettä ja ruokaa ei riitä ja rikollisuus rehottaa. Nigerialaiset jengit myyvät ruokaa kiskurihintaan, käyttäen hyväksi alieneiden ahdinkoa.
Kahden kulttuurin yhteentörmäys vaikuttaa uskottavalta, vaikka ihmiskunta näyttäytyykin todella synkässä valossa. Ihmiset sortuvat tekoihin jotka voittavat julmuudessa jopa natsien tekemiset. Kaiken takana on MNU, joka ei pyri suojelemaan alieneita, vaan on enemminkin yritysjätti, joka keskittyy aseteollisuuteen ja muukalaisteknologian tutkimukseen. Koska kyseessä ovat alienit, jotka eivät näytä inhimillisiltä olennoilta, kaikki hirveydet voidaan näyttää suoraan katsojalle. En halua pilata shokeeraavimpia kohtauksia, mutta voin sanoa että elokuva ansaitsee k-18 leimansa. Jos kaikki muukalaiset vaihtaisi ihmisiin elokuvaa tuskin olisi tässä muodossa julkaistu.
Lupaavan alun jälkeen elokuva vajoaa tutuille raiteille, jotka niin monessa sci-fi toimintaelokuvassa on jo nähty. Ovathan toiminta ja erikoisefektit toki menevää ja viihdyttävää seurattavaa, mutta District 9:ssä olisi potentiaalia vakavasti otettavaan ja ajatuksia herättävään sci-fiinkin, mitä se parhaimmillaan onkin.
Katsauksena ihmisen pahuuteen elokuva toimii mainiosti. Lopussa jo toivoo että alienit tulisivat jättimäisen laivaston kanssa, ottaisivat omansa kyytiin ja tuhoaisivat rahanahneita kusipäitä täynnään olevan pikku planeettamme.
Kuvia elokuvasta:
