En edes yritä olla vertaamatta Bukowskiin, koska ei se kuitenkaan onnistuisi. Viinaa ja seksiä epäsosiaalisen keski-iän ylittäneen miehen tulkitsemana: ”Juotko?” kysyin/”Silloin tällöin”, hän sanoi, ”toisinaan juon”/”se lämmittää”, sanoin, ”juominen todellakin auttaa”. Tosin kirjoittaa sittemmin selvinnyt Fante muustakin.
En oikeastaan osaa sanoa, ovatko runot Dan Fanten vai suomentaja Kari Aartoman tuotoksia. Aartomalle kuuluu joka tapauksessa kunnia hienosta suomennoksesta. Fanten runojen henki on tavoitettu erinomaisesti. Kielen vaihtumisen aiheuttama vaikutelma jäljittelystä hämää hiukan, mutta kannattaa Fanteen tutustua suomeksikin.
Fanten tyyli on raakakypsennettyä ja elämältä maistuvaa vanhan miehen tilitystä. Takana ovat rajut nuoruusvuodet ja paljon viinaa ja seksiä. Toisaalta hän kaipaa niitä edelleen, toisaalta tuore lapsi ja vaimo tuovat elämään oman miellyttävän sisältönsä. Leimallista runoille on kyynisyyttä lähentelevä realismi suhtautumisessa ihmisiin. Jotain kuvaavaa on siinä välinpitämättömyydessä, jolla hän ikään kuin ohimennen toteaa edesmenneen veljensä syyllistyneen insestiin. Yhtä armotta hän hän suhtautuu myös isäänsä. Kyse ei ole ilkeydestä, vaan hienotunteisuuden hylkäävästä rehellisyydestä. Joku kai sanoisi sitä rakkaudeksi.
Fante onnistuu luomaan toimivan kokonaisuuden runojoukosta, joka sinänsä tuntuisi hiukan sekalaiselta. Roolit vaihtuvat lennossa ja silti kyse on erittäin tunnistettavasti samasta ihmisestä. Välillä puhuu vanha irstailija, mutta seuraavana hetkenä ääneen pääsee onnellinen tuore isä. Sitten palataan taas muistelemaan kuolleita ystäviä.
Fanten kohdalla on perusteltua esittää sama kysymys kuin Bukowskin kohdalla. Miksi ihmeessä lukijan pitäisi olla kiinnostunut jonkun alkoholisoituneen vanhan käävän edesottamuksista? Vastauskin on sama. Molemmat vievät kirjallisilla taidoillaan mukaansa ennen kuin tätä ehtii liikaa pohtia.