Creative Assembly: Empire: Total war

Ruotsi on taistelussa Tanskan laivaston kanssa. Amiraalin lippulaivan tykit ampuvat mahtavan sarjan osuen vihollisen laivan ruutivarastoon, jonka seurauksena laiva räjähtää taivaan tuuliin. Vihollisen merisotilaat jäävät avuttomina kellumaan veteen. Krenatöörit heittävät mahtavassa kaaressa kranaattinsa keskelle vihollislaumaa, joka joutuu pakokauhun valtaan niiden räjähtäessä, mikä aloittaa vihollisten joukkopaon. Empire: Total War on täynnä tälläisiä hetkiä. Välillä huomaa vievänsä kameran oikein lähelle omaa laivaansa ja katselevansa kun pienet ukot lataavat tykkejä ja kiipeilevät purjeissa. Hetkeksi sitä unohtaa olevansa pelissä ja ajattelee seuraavansa elokuvaa.

Total War-pelisarjassa pelaajalle annetaan historiallinen konteksti, hiekkalaatikko jossa tehdä mitä haluaa. Pelin aikaisemmat osat ovat sijoittuneet feodaaliajan Japaniin, Roomaan sekä Keski-Ajalle. Empire: Total Warissa ajanjakso on 1700-luvulta 1800-luvulle. Pelaajalla on useita maita valittavanaan. Pelialue on aikaisempiin osiin verrattuna suunnaton. Euroopan lisäksi pelialueina on Amerikka ja Intia. Eri maita joista valita omansa on kymmeniä ja ne kaikki eroavat merkittävästi toisistaan. Britannia esimerkiksi aloittaa luonnollisesti Brittein saarilta, heillä on myös vallassaan kourallinen siirtomaita Karibialla. Ruotsi, jolla itse suurimmaksi osaksi pelasin, aloittaa omistuksessaan Ruotsi, Suomi sekä osia Eestistä ja Venäjästä. Vain aloituspaikka on jokaisella pelaajalla sama. Tästä aloituspisteestä voi sitten jatkaa haluamaansa suuntaan.

Valinnanvapaus on edellisiin pelisarjan osiin verrattuna noussut uusiin sfääreihin. Pelin aloittaessaan ei oikein tiedä mitä tehdä. Kun pääsee peliin sisälle niin valintojen määrä alkaa huimata. Haluatko panostaa vaihtokauppaan vai maatiloihin? Rakennatko kirkkoja vai kouluja? Tuossa vain hyvin pieni osa valinnoista, joita pelin edetessä pääsee tekemään. Jos panostaa enemmän teollisuuteen ja talouteen, saattaa jäädä sotilaallisesti vihollismaista jälkeen. Toisaalta ilman rahaa on mahdotonta sotia.

Valintojen suunnaton määrä ei kuitenkaan riitä, vaan pelaajan täytyy myös tuntea valintojensa vaikutus ja tässä Empire onnistuu lähestulkoon täydellisesti. Jokainen päätös, jonka pelin edetessä tekee näkyy pelissä hyvin tyydyttävällä tavalla. Jos keskityt teollisuuden kehittämiseen, tehtaasi tuottavat enemmän rahaa ja pystyt rakentamaan tehokkaampia tehtaita. Jos keskityt tutkimaan laivastoteknologioita parantuu tietenkin laivastosi. Esimerkiksi kompassi nopeuttaa laivojesi kulkua pelialueella, luntun keksiminen taas nopeuttaa laivojen tykinlatausnopeutta jne. Nyt puhun vain teknologian kehittämisestä. Itse keskityin Ruotsilla pelatessani vaihtokauppaan ja koulutukseen. Vuonna 1725 Ruotsini olikin jo maailman johtavia kauppamahteja ja maailman innovaatiokeskuksia. Johtamassani Ruotsissa oltiin silloin jo lähellä orjuuden lakkauttamista. Pelaajan johtamasta maasta tulee hänen päätöstensä mukainen.

Lempipiirteeni Total War-pelisarjassa ovat kenraalit ja amiraalit, joille kehittyy luonteenpiirteitä pelaajan valintojen mukaan. Esimerkiksi pitäessäni kenraaliani taistelun aikana etulinjassa hän sai taistelun jälkeen maininnan rohkeudesta, joka nostaa hänen komentamansa armeijan taistelutahtoa. Kenraaleistaan huomaa pelin kuluessa välittävän hyvinkin paljon ja heidän kuolemansa surettaa. Kaikkia kenraaleja tämä ei koske, sillä heidän joukossaan on myös täysiä tunareita. Empiressä harmittaa että kenraaleilla on huomattavasti vähemmän ominaisuuksia kuin esimerkiksi Rome: Total Warissa. Muistan vieläkin erään kenraalin, joka oli nerokas taktikko, mutta jonka terveys oli hirvittävä. Tuo kenraali kuoli taistelukentällä yhteen huonosti tähdättyyn nuoleen, vaikka kuinka yritin häntä suojella. Ellei ole täysin kivisydäminen niin parhaiden kenraalien kohtalo varmasti liikuttaa.

Creative Assemblyn tekijätiimi on selvästi tehnyt peliä suurella rakkaudella. Siihen upotettujen yksityiskohtien suunnaton määrä saa pelaajan ihmettelemään useammin kuin kerran. Esimerkiksi laivat on mallinnettu tarkkojen British Maritime Museumilta saatujen ohjeiden mukaan. Melkein jokaisen pelivuoron alkaessa kerrotaan jokin lyhyt mielenkiintoinen historiallinen fakta, joka saattaa olla esimerkiksi että tänä vuonna Euroopassa opittiin tekemään posliinia, tai että tietty merirosvo saatiin tänä vuonna kiinni. Jokaisella yksiköllä on myös historiallinen vastineensa, josta löytyy lyhyt infopaketti yksikön esittelyruudussa. Tekstimäärä pelissä nousee huikeisiin lukemiin. Peliä voi kuitenkin halutessaan pelata ilman että lukee infopaketeista sanaakaan. Esimerkiksi Rome: Total Warista opin enemmän roomalaisesta kulttuurista kuin historiankirjoista ikinä ja huomattavasti viihdyttävämmin. Sarjan yksityiskohtaisuudesta kertoo sekin että BBC käytti eräässä roomalaisista kertovassa dokumentissaan peliä havainnollistamaan roomalaisten sodankäyntiä.

Empire: Total War onnistuu parantamaan jatko-osistaan jokaisella alueella. Tuloksena on yksi parhaimmista ja koukuttavimmista pc-peleistä. Peliin voi upottaa halutessaan uskomattomat määrät aikaa kyllästymättä. Jokainen pelikokemus on erilainen, jo samalla maalla pelatessaan voi tehdä asiat täysin eri tavalla. Casual-pelejä pelanneelle peliin sisään pääseminen vaatisi suunnattomia ponnistuksia, mutta hardcore pc-pelaajille se sopii kuin Xbox-ohjain Halo-nörtin kouraan. Varauksetta suosittelen kaikille Civilizationista ja taktiikkanaksutteluista pitäville. Nyt täytyy kuitenkin mennä antamaan Puola-Liettualle viimeinen armonisku.

Kuvia pelistä:
mita-olisi-tiedemies-ilman-hullua-sidekickiatultasuomi-tuhansien-jarvien-maa-kysymysmerkki-tunteeko-kukaan-ketaan-lieskalaista-kyssarikohti-vihollislaivastoapelkurit-kuolkaa-kuin-miehetthey-will-break-upon-our-ranks-like-water-on-a-rocktassa-ei-voi-kayda-hyvin