The Who -yhtyeestä kertova kirja tarjoaa lämminhenkisen lukukokemuksen. Bändin perustajajäsenten yhteistyö on vuosien varrella vain tiivistynyt.
Aihearkisto: Uutinen
Tanko on suosittu ja vaativa tanssipari
Korkeakoulujen Sykettä-liikuntapalvelut tarjoavat opiskelijoille tänäkin syksynä uusia lajeja. Joensuussa on tarjolla paljon uusia tanssilajeja, mutta tankotanssi jatkaa edelleen kestosuosikkina.
Konservatoriolle suunnitteilla tilat Careliaan
Joensuun kaupunki ja Suomen yliopistokiinteistöt Oy kaavailevat Joensuun konservatorion rakentamista Itä-Suomen yliopiston Carelia-rakennuksen kylkeen. Päätös rakentamisesta tehdään aikaisintaan ensi keväänä.
Savilahdesta ”opiskelijan pöhinäpesä”
Savilahden alue tulee muuttumaan seuraavan vuosikymmenen aikana rajusti, kun alueelle nousee oppilaitosten viereen 2020-luvulla yhteisöllinen kaupunginosa, jossa olisi 35 000 ihmistä. Rakentaminen on tarkoitus aloittaa parin vuoden kuluessa.
Puistopahoinpitely huolettaa yliopistoa
Itä-Suomen yliopisto sai tietää tiistai-iltana 18. syyskuuta, että Joensuun keskustassa oli hyökätty kahden ulkomaalaisen opiskelijan kimppuun. Hallintojohtaja Tuomo Meriläistä huolettaa, miten rasistiseksi epäilty pahoinpitely vaikuttaa yliopiston imagoon.
Kaksi ulkomaalaista opiskelijaa hyökkäyksen kohteena – teolla rasistinen motiivi
Joensuun keskustassa on pahoinpidelty tiistaina 18.9. kahta ulkomaalaista Itä-Suomen yliopiston opiskelijaa. Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta tuomitsee väkivallan teon yhdessä Itä-Suomen yliopiston ja Joensuun kaupungin kanssa.
Roskapostilla kalastelua yliopiston nimissä
Aktiivinen sähköpostikalastelu työllisti yliopiston tietoturvapalveluita kesän aikana. Epämääräiset viestit poikivat liki tuhat yhteydenottoa UEF-sähköpostin käyttäjiltä.
Syyslukukausi voi alkaa
Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella aloittaa tänä syksynä noin 800 opettajaopiskelijaa enemmän kuin viime vuonna. Yliopisto on saanut opiskelijaruokailun järjestämiseksi apua Länsikadun normaalikoululta.
Kuopiossa tarjotaan kaksioita yksinasuville
Tänä syksynä suurin osa opiskelijoista haluaa Kuopakselta ja Joensuun Elliltä yksiön. Kuopas sai purettua yksiöjonoaan Samoilija-asuntojen valmistumisen myötä. Joensuussa jonotusaika yksiöihin on noin vuosi.
Ainejärjestöille ei tule omia häirintäyhdyshenkilöitä
Idea ainejärjestöjen omista häirintäyhdyshenkilöistä kuopattiin ylioppilaskunnassa, ja yliopisto on ottamassa asiassa aktiivisemman roolin. ISYYn hallituksen puheenjohtajan Juuso Sikiön mukaan häirintätilanteiden hoitamisessa onnistumista saatetaan jatkossa pitää yhtenä yliopistojen rahanjaon perusteena.