Maamme tärkeimpiin vientivaltteihin rockin saralla lukeutuvan Santa Cruzin kolmas albumi Bad Blood Rising tarjoaa muutaman kaivatun ässäbiisin.
Aihearkisto: Arvio
Kosmopoliitit syntipukit
Joensuun kaupunginteatterin musiikkiteatterinäytelmä Harmony Sisters kertoo Valtosen siskosten tähtihetkistä ja kipukohdista niin yhtyeenä kuin yksityishenkilöinä.
Haamuja ei voi koskettaa
Melankolisessa Return to Montaukissa kärsitään sielua hiljalleen nakertavasta surusta, johon katsojat voivat helposti samastua.
Ensiluokkainen tutkimustyö
Tragedioiden ja päihteiden lisäksi myös itse musiikki pääsee kirjassa esille tarpeeksi runsaasti.
Täydellisyyttä hipova toimintapläjäys
Kingsmanin jatko-osassa on kaikkea, joka teki aiemmasta elokuvasta loistavan.
Metsämiehen testamentti
Esseisti Pentti Linkolan sukupolvet ylittävä vetovoima perustuu kriitikko Pietari Akujärven mukaan siihen, että ristiriidat kiinnostavat.
Äänessä Miljoonasateen keulahahmo
Tarinankertojassa kerrotaan monitaiturin Heikki Salon urasta ja elämän eri vaiheista varsin perinpohjaisesti.
Sataprosenttinen luomutuote
Pelle Miljoona Unitedin uutuuslevyllä riittää nyky-yhteiskunnasta kommentoitavaa lähes yhtä runsaasti kuin 70-luvun loppuvuosina.
Back To Schoolissa biletettiin nuorten artistien voimin
Sini Yasemin ja Aleksanteri Hakaniemi esittivät energiset keikat ja saivat yleisön fiilikset kunnolla nousuun!
Jyrki Lehtola juhlii satavuotiasta Suomea
Suomi 100 -kirja on täynnä kiinnostavia rinnastuksia, yllättäviä historiantulkintoja ja pahaa tietoa, jota ei haluta kuulla eikä ajatella.