Aihearkisto: Arvio

Kypsyttele pidempään

Petri Vähäsarja on julkaissut debyyttialbuminsa. Helmi Levyjen saatekirjeessä sanotaan: ”Hän tekee kaunista folkmusiikkia, jota kuunnellessa tulee oudon rauhallinen olo”. Minua tämä levy ainoastaan ärsyttää.

Mitä ei voi sanoa ääneen

Kuopion ylioppilasteatterin Miisa tuu ikkunaan on kuvaus nuoren aikuisen yhdestä elämänvaiheesta vastoinkäymisineen. Huhtikuun alussa ensi-iltansa saanut näytelmä on sovitus Merja Revon vuonna 2008 julkaistusta kuunnelmasta.

Fogerty ja Blackmore täyttävät 70-vuotta

Tänä keväänä kaksi rockin klassikkoa viettää seitsemänkymmentävuotispäiväänsä. Deep Purple ja Rainbow tuttu kitarasankari Ritchie Blackmore sekä Creedence Clearwater Revivalin johtohahmo John Fogerty. Klassikkoarviossa tarkastetaan molempien syntymäpäiväsankareiden klassikkoalbumit.