Laulajatar/lauluntekijän laadukas klassikoiden seuraaja
Carole Kingin vuoden 1971 miljoonamenestys Tapestry yksinään riittäisi yhden ihmisen elämäntyöksi. Merkittävä laulajatar/lauluntekijä säilytti kuitenkin tasonsa varsin korkeana vähintään koko 70-luvun ajan. Vaikka vuoden 1972 pitkäsoittoa Rhymes and Reasons voinee pitää hienoisena välityönä esimerkiksi muutamaan edeltäjäänsä sekä ainakin ensimmäiseen seuraajansa verrattuna, on myös sillä omat kiistattomat huippuhetkensä. Singleksi valikoituneesta Been to Canaanista muodostui kohtuullinen hitti, avausraita Come Down Easy on tyylikäs ja First Day in August todella kaunis rakkauslaulu.
Ja tuossa on ainoastaan pitkäsoiton tunnetuin anti. Maininnan ansaitsevat niin ikään upean melodinen ja koskettava Feeling Sad Tonight, lohduttavat Goodbye Don’t Mean I’m gone ja Gotta Get Through Another Day sekä kokonaisuuden rivakin esitys, rytmiryhmän svengaavaa työskentelyä pianoballadien sekaan virkistävästi tarjoava Bitter with the Sweet. Lähes unohdetuiksi klassikoiksi ovat luokiteltavissa Peace in the Valley, aivan erityisen upea singer/songwriter-osaston malliesimerkistä liki pitäen käyvä I Think I Can Hear You sekä melodisen tyylittelyn helmi Ferguson Road.
Kaksitoista kappaletta sisältävältä pitkäsoitolta on löydettävissä vain pari vähemmän ikimuistoista raitaa, eli My My She Cries sekä Stand Behind Me. King jatkoi vahvasti koko 70-luvun. Rhymes and Reasonsia seurannut Fantasy oli onnistunut lattarivaikutteinen albumi, jolta löytyi myös pari pikkuhittiä Corazonin ja Believe in Humanityn muodossa ja sen jälkeen ilmestynyt Wrap Around Joy oli sekin vahva kokonaisuus huipentumanaan Amerikassa ykköseksi kivunnut single Jazzman.
Kingin 70-luvun viimeinen huipputyö oli ehkäpä vuoden 1976 Thoroughbred. Yksittäisiä onnistumisia myös albumien osalta on toki poimittavissa myös selkeästi tuoreemmasta tuotannosta.
Arviosarjassa Pertti Pulkkanen seikkaili vuoden 1972 klassikoiden parissa. Sarja päättyy.