Veljesten ylistys juurille
Vuodesta 1970 musiikin tekemiselle lukuisissa yhtyeissä sekä soolona omistautunut Dave Lindholm ja Yleisradion musiikkituottajana elämäntyönsä tehnyt Calle Lindholm ovat saaneet valmiiksi jo 1970-puolivälissä ajatuksen tasolla olleen yhteislevyn. Solisteina kuullaan molempia Daven vastatessa kaikista kitaroista, Callen alttosaksofonista ja klarinetista.
Valtaosalla 12 kappaleen kokonaisuudesta kokoonpanon täydentävät pianisti/urkuri Juha Kujanpää, kontrabasisti Ulf Krokfors sekä rumpali Heikki Sandren. Tarjolla on kolme traditionaalia, neljä muuta lainaa sekä kolme Daven ja kaksi Callen käsialaa olevaa biisiä. Viimeksi mainituista veikeä Take the Suti and Do The Jump käy tekstissään bändiesittelystä. Daven kappaleet edustavat perinteisempää bluesnäkemystä. Säännön vahvistavana poikkeuksena on miellyttävän pianonojailun sävyttämä, upean melodinen Summer’s Gone.
Sinisissä vesissä liikutaan erityisesti myös ironisesti nimetyllä raidalla Is This A Blues At All? Coverit kallistuvat bluesin ohella myös swingin suuntaan niin sovitustensa kuin instrumentaationsa ansiosta. Ensisijaisesti Searchersin hittinä tutuksi tulleen Don’t Throw Your Love Awayn versio osoittautuu erinomaisesta kitaratyöskentelystään huolimatta hienoiseksi pettymykseksi.
Kuudessa päivässä äänitetty pitkäsoitto koostuu enimmäkseen ensimmäisistä otoista hiomattomuuden osoittautuessa hyveeksi. Rytmiryhmä svengaa irtonaisen lempeästi ja perusarvoja kunnioittavista esityksistä välittyvät tyylitaju ja tunne. Ainutlaatuisuudessaan Lindholmin veljesten yhteislevy omaa historiallista arvoa jo ilmestyessään.