Brittirockin klassikon suhteellisen onnistunut paluulevy

Teksti: Pertti Pulkkanen
Small Faces

Elokuussa 1977 ilmestynyt Playmates on 60-luvun loppupuolen keskeisimpiin brittiläisiin modyhtyeisiin lukeutuvan Small Facesin ensimmäinen paluualbumi. Sen seuraaja oli seuraavana vuonna julkaistu 78 in the Shade. Small Facesin legendaarisesta miehistöstä olivat edelleen mukana 20. huhtikuuta 1991 tulipalossa traagisesti menehtynyt, brittien sielukkaimpiin lukeutuva solisti/kitaristi Steve Marriott, kosketinsoittaja Ian McLagan sekä rumpali Kenney Jones. Basisti/solisti Ronnie Lanen paikan oli ottanut aikaisemmin Roxy Musicissa ja Peter Framptonin yhtyeessä soittanut Rick Willis.

Small Faces: Playmates. Atlantic Records.

Small Facesin vuoden 1967 suurhitteihin lukeutunut Itchycoo Park oli julkaistu uudelleen vuonna 1976 ja siitä oli muodostunut menestys myös uusintajulkaisuna. Seurauksena oli yhtyeen pitempiaikaisempi reunion. Ronnie Lane ryhtyi musiikilliseen yhteistyöhön The Who-yhtyeen johtohahmon Pete Townshendin kanssa ja tuloksena oli kriitikoiden korkealle arvostama kaksikon työstämä pitkäsoitto Rough Mix. Small Facesin paluulevy Playmates edusti luontevaa jatkumoa paitsi yhtyeen itsensä, myös etenkin The Facesin tuotannolle.

Pitkäsoiton huippuhetkiin lukeutuvat verevästi svengaavat High and Happy ja Lookin’ for a Love sekä tiukkaa funktyyliä edustava albumin ykköspuolen päätöskappale Find It. Myös Saylarvee lukeutuu albumin rivakimpiin iskuihin ja pitkäsoiton päätöskappaleen Smilin’ in Tune tekstissä tehdään jopa maininta Small Facesin klassikkohittiin Itchycoo Park.

Loppuvuodesta 1977 The Wings-kitaristi Jimmy McCulloch täydensi Small Facesin kokoonpanoa ja osallistui Playmatesin seuraajan, 78 in the Shade -pitkäsoiton levytykseen. Vaikka Playmates ei toki vedä vertoja Small Facesin 60-luvun parhaille töille, eikä edes Humble Pien tai The Facesin keskeisimmille klassikoille, kyseessä on silti pirteä paluulevy, jonka kappaleisiin sisältyy jopa muutama pienen klassikon ainekset omaava poiminta.

Taustavokalisteina levyllä kuultiin Vicki Brownia ja jo Immediate-levy-yhtiön aikaista tuttua, myös pari sooloalbumia ja muutamia singlehittejä 60-luvun loppupuolella levyttänyttä P. P. Arnoldia. Kaksikko Steve Marriott ja Ronnie Lane oli jo 60-luvun loppupuolella lahjoittanut P. P.:lle käsialaansa olleen kappaleen (If You Think You’re ) Groovy, johon Small Faces myös soitti taustat. Vastaavasti Arnoldia kuultiin taustavokalistina Small Facesin keskeisimpään tuotantoon lukeutuvalla ja loppuvuodesta 1967 ilmestyneellä top teniin nousseella hitillä Tin Soldier.

1977-sarjassa Pertti Pulkkanen ihastelee 40 vuoden ikään ehtineen rocklevytarjonnan laatua ja määrää.