Blaze Foley, suuri vaikuttaja

ROKUMENTTI – Jotkut ihmiset vaikuttavat vielä haudankin takaa. Näin teki ainakin laulaja ja lauluntekijä Blaze Foley Kevin Triplettille. Manan mailtakin Foley kosketti Triplettiä niin että sai miehen ryhtymään elokuvantekijäksi – luomaan dokumentin Duct Tape Messiah.
Kun Triplett muutti Austiniin, Texasiin, oli Blaze Foley jo ammuttu, mutta legendat erityislaatuisesta miehestä elivät yhä. Legendoja Blaze Foley olikin ehtinyt kerätä ympärilleen lyhyen julkisen elämänsä aikana runsaasti. Triplett haltioitui kertomuksista ja Foleyn musiikista niin että päätti selvittää totuuden miehestä legendojen takana.
”Koska Blaze on tuntematon, pelkäsin että elokuvaa pidettäisiin valedokumentaarina fiktiivisestä henkilöstä. — Kehittelin sarjan kysymyksiä joiden avulla sain selville tunsiko joku Blazen todella hyvin”, Triplett kertoo. Kysymyksiä tarvittiin, sillä Foleylla oli tapana luoda tuttavallinen vaikutus keskustelukumppaniin.
”Jopa vartin keskustelun aikana ihmisestä saattoi tuntua että hän puhui parhalle ystävälleen”, Triplett selittää. Foley raotti henkilökohtaisia asioitaan kuitenkin vain harvoille.

Triplett myöntää että elokuvaa Foleyn kaltaisesta henkilöstä ei voi tehdä ilman että hieman raottaa ovea legendoille ja myyteille. Yksi myytti, jota elokuvassa sivutaan, kertoo siitä kuinka FBI takavarikoi Foleyn albumin alkuperäistaltioinnit. Foleyn kertomuksessa viedyistä nauhoista on kutkuttavasti ainakin rahtunen totuutta, joten myytti sai jäädä elokuvaan. Elokuvan kerronnassa pysyttiin kuitenkin tiukasti faktoissa. FBI-myytti kuitataan Foleyn kertomana, ei totuutena.
Juuri Duct Tape Messiah sai Kevin Triplettin ryhtymään elokuvantekijäksi. Elokuvan valkokankaalle asti saattamiseen kului kuitenkin kaksitoista vuotta. Mistä Triplett jaksoi kaivaa motivaatiota ja luottamusta teokseensa?
”Noiden kahdentoista vuoden aikana mietin jatkuvasti miksi olin tekemässä elokuvaa. Tämä tyyppi ei ole tunnettu, joten miksi vaivaantua?”, Triplett myöntää, mutta jatkaa:
”Minusta elokuvantekijän tehtävä on saattaa jotain merkittävää ihmisten katsottavaksi. Blaze edustaa suurinta osaa ihmisistä, joilla on lahjoja joita he haluavat käyttää, ja joista he haluavat olla tunnettuja. Ei hän ollut tähti, hän oli kuin kuka tahansa meistä. Hän halusi tehdä jotain merkittävää muille ihmisille.”

Blaze Foleyn tavoin Kevin Triplett elää tällä hetkellä kulkurin elämää, kiertäen elokuvasaleja ympäri Eurooppaa, esittäen elokuvaansa. Miten vuosia kestänyt legendan jahtaaminen vaikutti Triplettiin?
”Selvittäessäni totuutta miehestä, tunsin että loin yhteyden häneen. Blaze opetti minulle että omaisuudesta voi tulla taakka. Hän näytti kuinka pärjätä vähällä ja elää vailla pelkoa.”
”Vielä kuolemansakin jälkeen hän vaikuttaa ihmisiin”, Triplett kiteyttää.

Blaze Foley: Duct Tape Messiah lauantaina 17. marraskuuta 16:30 Tapio 4.