Blackhat

Trilleri kaatuu juonen typeryyteen

Esimerkiksi mestariteoksesta Heat – ajojahti (1995) tunnetun Michael Mannin uusin ohjaus Blackhat on kovaksikeitetty, visuaalisesti vaikuttava ja moderni teknotrilleri. Lopulta se ei ole kovin hyvä elokuva, mutta siinä on paljon ansiokkaita aineksia. Vertailukohtina tulee mieleen jotain Swordfishin (2001) tai Deleten (2012) kaltaisia epäonnistumisia, joten ei tämä täysin kelvoton ole.

Kuten niin monessa trillerissä, ongelmaksi muodostuu juonen silkka typeryys. Ennennäkemättömän vaarallinen ja paha kyberrikollinen aloittaa räjäyttämällä ydinvoimalan ja jatkaa sitten sorkkimalla rahoitusmarkkinoita. Ja kaikki tämä on valmistautumista siihen todelliseen rikollisuuden mestariteokseen.

Samalla vihjaillaan suurvaltojen geopoliittisista intresseistä ja rakennellaan dramaattista ihmissuhdekuviota. Sen verran spoilaan, että lopulta tämä kaikki lässähtää kuin pannukakku. Pahan rikollisen motiivit osoittautuvat kummallisiksi ja hiukan epäuskottaviksi, eikä kaikesta kehittelystä synny mitään oivallusta. Syntyy vaikutelma, jossa elokuvan olisi pitänyt sukeltaa syvemmälle geopolitiikan ja kybersodankäynnin syövereihin, mutta sitten sisu on mennyt kaulaan. Syntyy sinänsä tyylikkäästi toteutettu väkivaltaelokuva, joka pääsee välillä jopa yllättämään. Lopulta se on silti täysin yhdentekevää.

Päähenkilö Nick Hathaway (Chris Hemsworth) ei ole juuri sen uskottavampi. Miksi tämä suuren osan elämästään vankilassa viettänyt tietokonenörtti on sekä lähi- että tulitaistelussa kovempi jätkä kuin iso joukko kokeneita ammattitappajia?

Visuaalisesti elokuva on niin maisemiltaan kuin toimintakohtauksiltaan vaikuttava. Jossakin määrin vaivaannuttavaa on ainoastaan datavirtojen kulkemisen havainnollistaminen rautalankametodilla. Hämmentävän paljon ruutuaikaa heti alussa kuluu katsellen kun valovirrat kulkevat kaapelia pitkin. Luonto ei elokuvassa ole läsnä, vaan tapahtumat pysyvät tiukasti urbaanissa tai muuten ihmisen perusteellisesti muokkaamassa ympäristössä. Tämä auttaa modernin ihmisen tietoverkkoriippuvuuden sekä kyberterrorismin uhan alleviivaamisessa.

Näyttelijäntyöstä ei juurikaan ole mainittavaa. Päähenkilöt ovat suhteellisen ilmeettömiä ja konemaisen tehokkaita, mutta eipä elokuva varsinaisesti virtuoosisiin näyttelijänsuorituksiin pyrikään. Tarinan teho rakennetaan siitä, että se tarttuu vainoharhaiseen ajan henkeen, jossa ihmisiä valvovat ja kontrolloivat koneistot ovat niin kehittyneitä ja monimutkaisia, että tavallisen tallaajan on lähes mahdoton niitä hahmottaa. Vankilasta reväisty hahmo toimii edelleen vankilamentaliteetilla ja panopticonia muistuttavassa nykytodellisuudessa se vaikuttaa uskottavalta ja toimivalta ratkaisulta. Pahamaineinen NSA esitetään oikein nimeltä mainiten salamyhkäisenä ja vain omia intressejään ajavana organisaationa, mutta lopulta elokuva enemmänkin legitoimi kuin kritisoi valvonnan ja kontrollin lisääntymistä.

Ennen vanhaan ajatus mustasta hatusta yhdistyi knallipäiseen englantilaiseen herrasmieheen. Tätä nykyä sen liittää kasvottomaan, Guy Fawkes -naamioiseen, hämärässä huoneessa näppäimistöä naputtavaaan vihaiseen nuoreen mieheen. Sillä kuvalla tämäkin elokuva ratsastaa, mutta ei kovin vakuuttavasti.

Blackhat ensi-illassa 23. tammikuuta.